Kymmenen kuvaa kesään: lokakuu

Kuukausi on kulunut siitä kun tartuin kuvahaasteeseen. Äkkiseltään ajatellen tuntui siltä, ettei tässä nyt niin suuria muutoksia kuukaudessa ole ehtinyt tapahtua. Vaan kuvia vertailemalla huomaa, että onhan niitä!

* kesäiset pelargoniat on vaihdettu kanerviin (naapruilla kyllä roikkuu oikeassa reunassa olevan pikkukanervani takana vielä kesäkukka. Ennen viime viikon pakkasia se vielä kukkikin kaunniisti.)
* Kastelukannujen tilalle on ilmestynyt kynttilälyhtyjä
* Puista ja orapihlaja-aidasta on tippunut loputkin lehdet.
* Värimaailma on muuttunut ja naapuritalot näkyy kesäaikaa paremmin. Värimaailma kyllä vaihtelee ihan hetkestä toiseenkin.

Kuva on otettu kotioveltamme 25.10. klo 9.45.

Kerrasta muodostuneen tavan muoksi liitän mukaan pirteämään syyskuvan. Syksyn etenemisestä huolimatta orvokit jaksavat kukkia.

Lähilihaa lautasella

Metsämiehen vaimon elämä vaatii näin syysaikaan pientä mielikuvitusta. Mies kun kulkee viikonloput läpeensä ympäri metsiä rakkaan harrastuksensa parissa, saa rouva kehitellä viikonlopuille ihan omat ohjelmansa. Toki voisin lähteä metsälle mukaan, mutta jokin vielä kaihertaa. Ehkä ensi syksynä sitten. Ajoittain illat taas venyvät kotona pitkiksi retkien saaliita yhdessä leikatessa, putsatessa, pussittaessa ja talven varalle pakastaessa.

Mutta en valita. Miehen harrastuksen ansioista meillä syödää lähes yksinomaan lihaa, jonka alkuperä on tarkasti tiedossa. Pidän hyvänä myös sitä, että lautaselle päätyvät eläimet ovat eläneet lajilleen ominaista elämää ja metsästys sorkkaeläinten osalta on mitä suurimmassa määrin myös riistanhoitotyötä.

Oikeastaan tarkemmin ajatellen, olen ollut lapsesta saakka etuoikeutettu siinä suhteessa, että syödyn lihan alkuperä on ollut hyvin tiedossa. Meillä oli aikoinaan porsastila, jossa pikkupossut syntyivät turvepohjaisiin karsinoihin ja välitykseen syystä tai toisesta kelpaamattomat yksilöt kasvatettiin kotona isommiksi ja käytettiin perheen omana ruokana. Eräänä kesänä tosin "ystävystyin" muita huomattavasti pienempi kokoisen Marjaleena-possun kanssa. Sittemmin kieltäydyin syömästä oman possun lihaa varmaan vuodeksi. Enhän halunnut ottaa riskiä, että lautasellani olisi vahingossa palanen Marjaleenaa. 

Lapsuudessakin ruokavalioon kuului satunnaisesti riistaliha vaarin metsästysten myötä. Opiskeluaikoina mummi lykkäsi sunnuntaisin kotoa lähtiäisiksi kainaloon sanomalehtikääreen, jossa oli pussillinen hirvenjauhelihaa ja toisessa lämmintä vastaleivottua kakkoa. Oi aikoja!

Viime sunnuntaina meillä oli tämän aihepiirin tiimoilta aihetta juhlaan! Metsästysseuramme hirvijahti päättyi tältä kaudelta ja uutisen kotona kuultuani päätin kokata juhlan aiheen arvoisen illallisen. Lautaselle päätyi perisuomalaisittain hirven palapaistia ja pottumuusia.

Palapaistin keskeiset rakennusaineet.
Liha oli esikypsennetty jo edellisenä päivänä uunissa.

Valmista alkaa olla.

Nam!

Viiveellä nautittu jälkkäri jatkoi metsäistä linjaa: puolukkavispipuuroa.

Illalla korkattiin vielä glögikausi.

Syksyn lämpöä

Tämä syksy on ollut ihan ihmeellinen. Aurinkoa, valoa ja värejä riittää melkein jokaiselle päivälle. Kun suhmuraisia sateisia päiviä ei tarjoilla mitenkään yltäkylläisesti ja ylenmäärin, osaa niitäkin ihan eri tavalla arvostaa.

Retkeilimme viikonloppuna niin lapsuudenkotini maisemissa (sieniä etsien, huonolla tuloksella) kuin vanhempieni mökkimaisemissa meren rannalla. Ensimmäisen retken jälkeen vietimme leppoisaa lauantai-iltapäivää mummin kanssa ja lähtiessä "filmasimme" toisiamme upeaa iltaruskoa vasten.

Sunnuntaina lähdimme aurinkoisen sään innoittamana Naskali-koiran kanssa mökille. Siellä teimme ikkunoidenpesun jälkeen pikkuretken soutuveneellä läheiseen niemennokkaan. Syysaurinko lämmitti niin, että uimaan pulahtaessa aivan säikähdin veden viileyttä. Päivä oli muuten tuntunut likipitäen kesäiseltä. Toki vaatetus vähän poikkesi kesäpäivästä.

Tivoli tuli taloon

Hullujen päivien kuvasto kolahti viime viikolla postiluukusta. Selailin sen muutamaan kertaan läpi. Muutama hiirenkorvakin ilmestyi ja jotain teki mieli. Innostuinkin oikein.

Lopulta totesin, että taitaa olla viisainta laittaa kuvasto pois, järjestää Hulluilta päiviltä säästyneellä ajalla komerot ja tarkistaa mitä niiden uumenista löytyykään. Jotakin pois annettavaakin veikkaan siellä olevan.

Huomenna alkavien hullujen päivien löytöjen sijasta voinkin hehkuttaa meille viimein kotiutunutta Tivolia. Olimme suunnitelleet Tivoli Audion pikkuradion hankkimista jo pitkään, mutta aina joku pikkuseikka esti suunnitelmamme. Kuten se, että otettuamme viimein asian "työn alle" ei tuotetta juuri ollutkaan saatavilla oikein mistään. Taannoin Teemu kävi tilaamassa radion paikallisesta hifi-liikkeestä ja nyt se töröttää keittiössä ja viihdyttää aamuin ja illoin.

Pieni sivuvaikutus  tästä hankinnasta oli se, että radion hakureissulla tuli "oheisostoksena" hankittua myös harkinnassa pidemmän aikaa ollut parempi telkkari. Siihen saatiin hyvät alennukset, kun oli ollut näytekappaleena liikkeessä ja onhan se ihan ok. Hyvin litteä ainakin. Muttei se kylläkään ole yhtään niin sievä kuin radio. 

Suurentuneen kodin sisustusta ja järkeistämistä varten on vielä tehtävä monenmonta järkevää hankintaa. Tähänkin asti meille on hankittu suurin osa huonekaluista vanhana, kunnostettavana, käytettynä tai jotenkin muuten "kestävällä tavalla". Vaatteissa ja kodinkoneissa tuohon ei ole pystytty, eikä ehkä pystytäkään. Mutta jos niissä koittaisi edes pitää määrän kohtuullisena..

Syyspäivän salviamuffinit

Viikonloppuna oli aivan mahtava syksyisen kirpakka sää! Ehdin vihdoin ensi kertaa tälle vuodelle sienimetsään. Kantarelleja löytyi muutama kourallinen ja suppiksia onneksi enemmän. Suurin osa jätettiin kuitenkin vielä metsään kasvaman.

Satoa korjattiin viikonlopun aikana myös puutarhassa: puristettiin viimeiset omenat tuoremehuksi, porkkanoita lajiteltiin mummin kanssa ja herkuteltiin samaisen puutarhan kurkuilla. Omasta puutarhasta keräsin loput tomaatit sisälle kypsymään ja persiljat pakastimeen odottamaan talven keittoja.

Äidin puutarhasta löytyi iso pensas salviaa ja pohdimme kuinka se säilötään talven varalle. Pieni osa otettiin käyttöön heti ja testasin Meidän mökki -lehden opastamia Salviamuffineja. Lopputulos oli ihmeen kelvollinen.

15 normaalikokoista salviamuffinia

6 dl vehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta
4 rkl hienonnettua salviaa
4 rkl hienonnettua ruohosipulia
8 rkl pinjan siemeniä
n. 3 dl raastettua parmesaania
6 munaa
2 dl maitoa
1 dl öljyä

- Sekoita kuivat aineet, pinjansiemenet, yrtit ja parmesaani.

- Vatkaa toisessa kulhossa munat ja maito kevyesti sekaisin.

- Sekoita munamaito ja öljy vuorotellen kuiviin aineksiin, kunnes taikina on tasaista.

- Paista muffinit 180-200 asteisessa uunissa n. 25 minuuttia. 

- Nautiskele vaikka lämpimänä välipalana, kaffepullana tai suolaisena alkuruokana.