Mutta en valita. Miehen harrastuksen ansioista meillä syödää lähes yksinomaan lihaa, jonka alkuperä on tarkasti tiedossa. Pidän hyvänä myös sitä, että lautaselle päätyvät eläimet ovat eläneet lajilleen ominaista elämää ja metsästys sorkkaeläinten osalta on mitä suurimmassa määrin myös riistanhoitotyötä.
Oikeastaan tarkemmin ajatellen, olen ollut lapsesta saakka etuoikeutettu siinä suhteessa, että syödyn lihan alkuperä on ollut hyvin tiedossa. Meillä oli aikoinaan porsastila, jossa pikkupossut syntyivät turvepohjaisiin karsinoihin ja välitykseen syystä tai toisesta kelpaamattomat yksilöt kasvatettiin kotona isommiksi ja käytettiin perheen omana ruokana. Eräänä kesänä tosin "ystävystyin" muita huomattavasti pienempi kokoisen Marjaleena-possun kanssa. Sittemmin kieltäydyin syömästä oman possun lihaa varmaan vuodeksi. Enhän halunnut ottaa riskiä, että lautasellani olisi vahingossa palanen Marjaleenaa.
Lapsuudessakin ruokavalioon kuului satunnaisesti riistaliha vaarin metsästysten myötä. Opiskeluaikoina mummi lykkäsi sunnuntaisin kotoa lähtiäisiksi kainaloon sanomalehtikääreen, jossa oli pussillinen hirvenjauhelihaa ja toisessa lämmintä vastaleivottua kakkoa. Oi aikoja!
Viime sunnuntaina meillä oli tämän aihepiirin tiimoilta aihetta juhlaan! Metsästysseuramme hirvijahti päättyi tältä kaudelta ja uutisen kotona kuultuani päätin kokata juhlan aiheen arvoisen illallisen. Lautaselle päätyi perisuomalaisittain hirven palapaistia ja pottumuusia.
 |
| Palapaistin keskeiset rakennusaineet. Liha oli esikypsennetty jo edellisenä päivänä uunissa. |
 |
| Valmista alkaa olla. |
 |
| Nam! |
 |
| Viiveellä nautittu jälkkäri jatkoi metsäistä linjaa: puolukkavispipuuroa. |
 |
| Illalla korkattiin vielä glögikausi. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti