Suuri kesäherkkukirjoitus

Tämä kesä on ollut ihana! Lämpöä, kosteutta, makuja, auringonlaskuja ja iloisia hetkiä pullollaan.

Tänään sade vihmoo ikkunaan ja pitkän hellejakson jälkeen tuntuu silti hyvältä. Parasta on se, että kesän makuja on saatu talteen pitkin kesää. Aloitin säilöntäkauden harvinaisen aikaisin. Juhlimme 3-kymppisiäni sukulaisten kanssa vähän myöhässä, helatorstaina. Silloin sain jo Pietilän tilalta Koskelta laatikollisen kasvihuonemansikoita kakkua varten. Mansikoita jäi yli, joten historiallisesti pakastimesta löytyy nyt tämän vuoden sadon mansikoita jo toukokuun puolelta :)

Alkukesän herkkuihin kuuluvat itseoikeutetusti myös raparperit. Tänä kesänä valmistin raparperituoremehua litrakaupalla ja monen monta satsia. Mehua vietiin tuliaisiksi kyläpaikkoihin, tarjottiin omille vieraille ja juotiin itse. Pakkaseen sitä ei tänä kesänä päätynyt. Sen sijaan hillokkeena raparperia säilöttiin myös talven varalle. 

 

Raparperimehu

 

1 kg raparperia pilkottuna (kuorineen)

4 dl sokeria

2 sitruunan mehu

4 litraa kiehuvaa vettä

 

Sekoita aineet ja anna tekeytyä seuraavaan päivään, siivilöi, pullota ja nauti.
Säilyy jääkaapissa n. viikon. 

Ihaninta kesällä on se, että myös yrttejä ja kasviksia voi kerätä omasta pihasta pitkin kesää. Puutarhainnostukseni ei ole vielä niin pitkällä, että olisin kasvattanut tomaatintaimia itse, vaan olen ostanut avomaalle istuttamani muutamat taimet valmiina. Hyvä puoli tässä järjestelyssä on se, että satoa alkaa saada jo melko varhain kesällä. 

 

Seuraavassa kuvayhdistelmässä mukana myös tämän kesän hittituotteeni: marengit. Niitä paistoin pitkin kesää moniin juhliin tällä perusohjeella:

Marengit

3 kpl valkuaista

1½ dl sokeria

½ tl etikkaa

hyppysellinen vaniljaa

Vatkaa valkuaiset ja sokeri vaahdoksi (sokeri lisätään vähin erin)

Lisää lopuksi etikka ja vanilja joukkoon.

Pursota halutunlaisia palluroita leivinpaperin päälle.

Kypsennä uunissa 125°C uunissa n. 35 min. Sammuta uuni ja jätä marengit vielä jälkilämpöön 20 minuutiksi.

Marjat ovat parhaimmilaan tuoreena ja meillä niitä syödäänkin kesällä hurjan paljon. Toki tulee leivottua myös piirkoita, paistoksia ja parempiin juhliin kakkujakin. Tänä kesänä löysin eräästä ruotsalaisesta kirjasta (jonka nimeä en nyt muista) ihanan marenkikakun ohjeen ja sillä saa mielestäni aikaan maailman parhaan britakakun. Laitan vapaasti käännetyn ohjeen tähän muistiin lippulappuselta. Alkukesästä mansikat olivat vielä niin kalliita, että lisäsin vaahtoon raparperihilloketta ja laitoin vain kakun sisälle mansikoita pilkottuna. Toimi ihan hyvin niinkin.

 

Marenkikakku

 

Pohja

75 g voita

1 dl sokeria

4 keltuaista

2 rkl maitoa

1½ dl jauhoja

1 tl leivinjauhetta 

Marenki

4 valkuaista

2 dl sokeria

mantelilastuja

Vaahto

2 dl kuohukermaa

2 dl rahkaa

sokeria ja vaniljaa maun mukaan

 1-2 litraa mansikoita, vadelmia tms.

 

Vaahdota voi ja sokeri, sekoita joukkoon muut pohjan aineet.

Levitä taikina uunipellille (leivinpaperi väliin).

Vaahdota valkuaiset ja sokeri ja levitä marenkivaahto pohjan päälle. Ripottele päälle halutessasi mantelilastuja. 

Paista 150 asteessa n. 30 min ja anna sen jälkeen jäähtyä. 

Leikkaa pohja puoliksi.

 

Vaahdota kerma, lisää rahka ja sokeri + vanilja.

Laita pohjan päälle täytettä ja marjoja. 

Nosta pohjan toinen puolikas päälle ja sen päälle taas vaahtoa ja marjoja.

Mansikoiden säilöminen jatkui sieltä toukokuulta heinäkuun loppupuolelle. Pakastimeen mansikoita päätyi yhteensä n. 30 kg ja hilloa keitin muutamasta litrasta. Tämän kesän erikoistuote olivat viljellyt vadelmat. Yleensä olen käynyt keräämässä villivadelmia ojien reunoilta ja joen rannalta, mutta nyt en jotenkin ehtinyt. Kesälomareissumme Lappiin osui juuri parhaaseen vadelmasesonkiin ja muutenkin oli niin kuuma, ettei nokkospuskissa käkkiminen tullut edes mieleen. Siispä ostettuja vadelmia päätyi talteen kymmenisen kiloa. Siitä pieni osa hilloksi keitettynä ja loput pakastimeen. 

 

Heinä-elokuun vaihteeseen ajoittui punaherukoiden kypsyminen. Niitä tulee anoppilan marjamaasta aina niin paljon, että emännällä meinaa tulla paniikki mihin kaiken työntäisi. Meidän ristiksi tänä vuonna lankesi 2,5 ämpärillistä, joita annoin vähän eteenpäin, osa syötiin tuoreelta viispipuurona ja kiisseleinä, osan pakastin putsattuna puolen litran satseina talven varalle ja yhden putsaamattomana pakastetun ämpärillisen aion keittää mehuksi kunhan ehdin. Viime vuotista mehua on vielä jäljellä, eli tarve sen suhteen ei ole kovin suuri.

Ja ainiin, pari litraa punaherukoita keitin hyytelöksi, jota on tarkoitus talven aikana nautiskella riistalihan kanssa. Viime vuonna tehtyä mustaherukkahyytelöä on vielä jäljellä ja sato oli tänä vuonna muutenkin huono, niin niitä ei meillä säilötty tällä kertaa lainkaan. 

Avomaankurkkuja ostin luomutilalta parin kilon verran ja ne ovat parhaillaan ämpärissä pöhisemässä. Löysin blogimaailmasta (Soppakellari) vähän epätavallisemman reseptin, jota päätin kokeilla. Saa nähdä mitä näistä tulee. Kurkkua meillä ei kamalan paljoa talven aikana kulu, mutta kaupan makeista sotkotuksista emme tykkää, joten hiukan taidan laittaa vielä lisää perinteisempään tapaan valmistettuna.

Valkosipuliset etikkakurkut

 

2 kg avomaankurkkuja
1 l kivennäisvettä
4 dl väkiviinaetikkaa
4 dl sokeria
½ tl suolaa
(2 rkl sinapinsiemeniä)
nipun tilliä
valkosipulia (perinteisiä 1-2 kpl, yksikyntisiä 3-5 kpl)

 

Sekoita liemen ainekset ja viipaloi joukkoon liotetut kurkut ja pilkotut valkosipulit ja sekoita hyvin. Käytä kannellista astiaa ja sulje tässä vaiheessa kansi ja anna kurkkujen muhia 3 vuorokautta kannen alla huoneenlämmössä. Sekoittele välillä. 

Lasipurkita ja säilytä jääkaapissa.

 

 

Jovelan talopäiväkirjasta löysin ihanan porkkanapikkelsiohjeen ja päätin kokeilla. Tuoksu ainakin oli huumaavaa ja todennäköisesti makukin. Auringonsäteitä talven varalle!

Porkkanapikkelsi

1 kg porkkanoita

2 punasipulia

1 valkosipuli

½ litraa vettä

1½ dl etikkaa

1 dl sokeria

1 tl suolaa

Vihannekset pilkotaan ja liemi kiehautetaan kunnes sokeri ja suola ovat sulaneet. Vihannekset lisätään joukkoon ja annetaan kiehua hiljalleen n. 5 minuuttia. Purkitetaan kuumiin lasipurkkeihin.

Tänään tehtiin vielä mummin kanssa puolentoista tunnin pikapyrähdys metsään ja palattiin mukanamme n. 8 litraa komeita mustikoita. Yhdessä vielä pihalla putsattiin ja illalla sain vitamiinipommit pusseissa pakkaseen. Iltapalaksi pyöräytin vielä mustikkasmoothiet. Nam!

Omenasadon kypsymistä maltamattomana odotellen!

Karvapalloja tuolin alla

Tällä viikolla meillä on asunut kaksi aivan valloittavaa tapausta. Siskoni Japaninpystykorvatytöt Ronja ja Viivi saapuivat muutamaksi päiväksi kylään. Koira-arki on varsinkin kaupungissa vähän erilaista kuin kahden aikuisen tavallinen arki. Koirat ovat uskomattomia velikultia ja saavat aikaan hauskoja tilanteita ja jatkuvia hymyjä vastaatulijoissa, naapureissa ja tietysti tiuhimmin meissä itsessämme.

Pikku-Viivi

Isosisko-Ronja iltapäiväunilla

Plussan puolelle on jääty selvin luvuin, vaikken täysin voi kieltää hampaidenkiristelyäkään. Esimerkiksi niissä tilanteissa, joissa koira lenkillä haukkuu into piukeana vastaan tulevaa autoa/pyöräilijää/kävelijää/koiraa tai aikoo pelottavalla murinalla, haukulla ja rettelöimisellä säikyttää roska-auton matkoihinsa. Myös tärkeän puhelinkokouksen taustalle järjestynyt, ohikulkevan auton aiheuttama, haukkukonsertti meinasi saada hymyn hyytymään. Mutta.. pikkujuttuja nämä on kaikkeen iloon, seuraan ja hauskuuteen verrattuna.

Eilen käytiin koirien kanssa sienimetsällä. Eikä riemulla ollut rajaa. Sienisaalis jäi vähän tavallista pienemmäksi, mutta se ei haitannut. Oli paljon hauskempaa välillä juosta metsässä ihan vaan juoksemisen ilosta! Vauhtia oli siinä määrin, että valkoisista papanoista ei  juurikaan kuvia onnistunut saamaan.

Sieniäkin todistettavasti oli.

Metsässä oli ihania värejä, mutta siellä otetut kuvat olivat koirien vikkelyydestä ja kuvaajan taitamattomuudesta johtuen tätä luokkaa.

Summa summarun. Koirat on yltiöpäisen ihania otuksia! Mutta elämää, olemista ja ajankäyttöä on kyllä mietittävä tarkkaan ennenkuin alkaa tosissaan haaveilla omasta koirasta tai muusta lemmikistä. Onneksi lähipiirissä on näin viehättäviä persoonia, joita varmasti saa jatkossakin lainaan, kun kuume käy sietämättömän kovaksi!

Suukkoja karvapalleroille!

Ja niin. postauksen nimi viittaa tietysti kaupanpäällisenä tulleeseen lieveilmiöön:

Sommar på burk

Kotimaisuuden suosiminen oli itsestäänselvä arvovalinta jo lapsuudenkodissani. Opin sain siis kotoa, mutta välillä huomaan olevani varsinkin ruoan suhteen vähän fanaattinen. Suuhunpistettävän on oltava  tuoretta, puhtaasti tuotettua ja mahdollisimman vähän jalostettua. Niin ja tietysti mahdollisimman läheltä.

Vuodet kaukana tutuista metsistä, huonojen säilytystilojen kerrostalokodeissa ovat vieraannuttaneet itse tekemisestä ja olenkin vuosikaudet tyytynyt tihrustamaan torilla ja ruokakaupassa ruokien alkuperää ja tuotantotapoja. Unohtanut, että itse voisi tehdä paljon enemmän.

Nyt on toisin! Tänä kesänä taikasanoja ovat olleet kotitekoisuus ja luonnollisuus. Pystytimme keväällä uuden kotimme pihaan pienen ruukkupuutarhan. Pirttiviljelmä tuotti kesän tomaatit, monenkirjavat yrtit, muutaman kesäkurpitsan, suun makeaksi mansikoista ja chiliä tällä kulutustasolla monen vuoden tarpeiksi.

Varsinaiset hamsterin oireet alkoivat kesäkuussa raparperimehulla ja -hillolla. Urakka jatkui kymmenellä luomumansikkakilolla ja muutamalla isolla innolla poimitulla ahomansikkakipollisella. Villivadelmia löytyi metsistä litratolkulla. Samoihin aikoihin kypsyivät mustikat ja ensimmäiset kanttarellit. Heinäkuun kiireisinä päivinä heräsin kukonlaulun aikaan ehtiäkseni käydä metsässä ennen päivän kiireitä. Miljoonat hyttysenpuremat ja nokkosenpolttamat eivät saaneet intoa laantumaan.

Eräänä kesäisenä sadepäivänä retkeilimme Kemiönsaarelle ja poikkesimme samalla kurkkukaupoille Mjösundiin Marjaana-ystävän kurkkutilalle. Nyt syyskuussa ensimmäinen purkki on avattu ja oman reseptin valkosipulikurkut havaittu herkullisiksi. Marjaanan äidiltä saadun reseptin mukaan tehtyä pikkelsiä ei ole vielä rohjettu testata.

Elokuussa kypsyivät herukat ja karviaiset. Mustaherukoista tehtiin hyytelöä, punaherukoista mehua, samoin karviaisista. Karviaiset taipuivat myös hilloon ja herukanlehdet juhlavaan Louhisaaren juomaan. 

Syksy toi tullessaan kypsyvät omenat, joita on tähän mennessä säilötty lohkoina, mehustettu, hillottu, ripustettu kuivumaan ja jalostettu herkulliseksi omena-rommihyytelöksi. Miehen kotitilalla on jäljellä palanen vanhaa, villiintynyttä luumu- ja kriikunatarhaa, jonka satoa tuntuu riittävän ja riittävän. Muutaman kuukauden kuluttua meillä värkätään joulutorttuja ja jälkiruokia itse tehdyillä marmeladeilla!

Nyt ajankohtaisia ovat tyrnimarjat, joista viimeiset päätyivät pakastimeen hetki sitten. Suppilovahverosato on vasta aluillaan, mutta pari hyvää sieniretkeä on jo tehty. Puolukat maistuvat suussa jo hyvältä, mutta poimittavaksi asti annetaan tummentua vielä vähän. Lokakuulle haaveilen karpaloretkeä Sallan saloille!

En voi kuin ihmetellä miten en hoksannut näitä kaikkia herkkuja viime kesänä. Vastauksenkin tiedän. Vuosi sitten tein suunnitelmissa olleen pitkän loman sijasta kahta työtä päällekkäin ja vedin samalla haastavaa uudistusprojektia luottamustehtävässäni. En itseasiassa muista oliko viime vuonna edes omenoita.

Mitä tästä opimme? Kalenterissa on pidettävä mustikoiden, mansikoiden, omenoiden ja sieniretken kokoisia koloja tulevinakin vuosina! Parempaa hoitoa mielelle ja kropalle on vaikea löytää.