Näytetään tekstit, joissa on tunniste hirsitalo. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hirsitalo. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 31. tammikuuta 2018

Juhlavuoden talo - Osa 2

Kesällä oli ihan huikeaa saada talon vanha hirsikehikko näkyviin. Tunsin suorastaan fyysistä iloa siitä, että pitkälti yli sata vuotta sitten viimeksi auringonvalon nähneet hirret saivat yhden kesän paistatella kesähelteessä (ja viime kesän säät muistaen, myös virkistyä kesäsateista).

Yllätyimme kehikon kunnosta positiivisesti ja hirrenvaihdoissa päästiin arveltua vähemmällä. Tylsempi yllätys taas oli se, että talo seisoo sekalaisemman kivijalan päällä, kuin luulimme. Toisaalta kivijalan tyyppi vahvisti aiemminkin tiedettyä käsitystä talon erityisen vanhasta iästä. Kuvissa näkyvä vaaleampi / ruskeampi hirsipinta johtuu siitä, että hirsiä on juuri ennen aiempaa laudoitusta paikoitellen suoristettu kirveellä. Harmaa ja punapultainen pinta on ollut joskus aikoinaan sään armoilla. Myös jonkinlaista savipinnoitetta oli osassa hirsiä jäljellä, esimerkiksi juuri tässä tuvan päädyssä.





Heinäkuun puolivälissä tulivat viime kesältä tutut rakennusmiehet, Arto ja Riku, auttamaan Teemua uusien kuistien rakentamisessa ja ulkoverhouksen tekemisessä. Ensin tehtiin pohjat uuteen keittiökuistiin ja takakuistiin, minkä jälkeen rakennettiin keittiökuistiin seinät ja katto.



Keittiökuistin ja takakuistin anturat valettiin yhdellä kerralla. Päädyn anturaan painettiin viikon vanhan Fridan ja lähes 2,5-vuotiaan Lennartin jalanjäljet ja kirjattiin vuosiluku.


Elokuun alussa purettiin talon edestä vanha lasitettu veranta. Ensin poistettiin lasit ja sen jälkeen rakennelma parvekkeineen irrotettiin hirsirungosta ja vedettiin traktorilla nurin. Odotettua isompi operaatio olikin vanhan betonilaatan purku. Se ei lähtenytkään naapurin kaivinkonekuskin jääpiikillä mihinkään, mutta onneksi Marttilan Maanrakennukselta saatiin lyhyellä varoitusajalla iso kone paikalle ja laatta rammeroitiin palasiksi.




Elokuun lopulle oli sovittu pidettäväksi ristiäiset, meillä kotona. Niinpä pääkuistin runko rakennettiin vanhan puretun tilalle ennätysajassa ja ristiäisvieraat saatiin vastaanottaa uudella (toki ihan keskeneräisellä) kuistilla. Loppurutistus oli huikea ja vielä lauantaina asennettiin kuistin ikkunoita ja ovia, kun sunnuntaina jo juhlittiin.








Ristiäisiä ennen rutistettiin myös yläkerrassa salin yläpuolelle tulevat vaatehuone ja vierashuone käyttökuntoon, jotta salista saatiin pois vierassänky ja porrasaulan kaapeista siirrettyjä vaatteita.






Syyskuussa työt jatkuivat takakuistin katon ja parvekkeen rakentamisella. Myös peltisepät aloittivat kuistien kattojen pellityksen.


Paikoilleen asennettiin uudet ovet ja ikkunat talon alakertaan. Ikkunat ja ulko-ovet sekä kuistien sisäovet tilattiin Tuuloksesta Puusepänliike Hanneksesta. Perinneikkunoiden aikaansaama muutos talon tunnelmassa niin sisällä kuin ulkona oli hurjan suuri!





Ikkunat on tiivistetty paikoilleen pellavariveellä.



Seuraavana tehtiin loput hirrenvaihdot ja ulkoseiniin asennettiin tuulensuojalevyt. Sen jälkeen taloon tehtiin ympäri talon ristikoolaukset ja samalla ulkoseinät suoristettiin laudoitusta varten.




Lokakuussa päästiin aloittamaan vuorilaudoituksen tekemistä.

Juhlavuoden talo

Viime vuonna tapahtui niin paljon, etten kerta kaikkiaan ehtinyt pysähtyä blogin äärelle. Se on harmi, koska täältä olisi sitten itsekin kiva jälkikäteen katsoa mitä tehtiin milloinkin. Teen tarkempia tekstipostauksia, jos jossain vaiheessa ehdin, mutta nyt pieni katsaus viime vuoteen.

Vuosi 2017 oli Suomen 100-vuotisjuhlavuoden lisäksi eräänlainen juhlavuosi myös meidän kodille. Teemun mummin vanhemmat Ilmari ja Fanny Riihihuhta ostivat tilan vuonna 1917, eli tila on ollut nyt saman suvun hallussa 100 vuotta. Tuolloin nuori, vastikään avioitunut pari etsi kotia ja päätyi tänne Tarvasjoelle. Ilmari oli kotoisin Nuutajärven kartanon torpasta ja Fanny Dragsfjärdistä. Oli iloinen yllätys löytää vanha kauppakirja, jolla tämä tila on suvun käsiin päätynyt.

Meidän perheen viime vuotta eniten mullistanut asia oli kuitenkin pienen tytön syntymä. Tyttö syntyi keskelle remontin tuoksinaa ja tottui heti alusta asti monenlaisiin äänin ja puuhiin ympärillään. Juhlavuoden vauvan kastejuhlaa vietettiin meillä kotona elokuun lopussa ja juhlan ajankohta myös hieman rytmitti remontin etenemistä. Tai oikeastaan aika paljon vauhditti sitä. Olin nimittäin saanut päähäni, että ristiäisvieraat tulevat sisälle uuden kuistin kautta. Tiukille meni ja juhlaviikon torstaina piti oikein pienet itkut tirauttaa, niin onnistuihan se.

Seuraavassa tiivistetty kuvakavalkadi vuoden alkupuoliskon tapahtumista:

Vuoden alussa, tammikuisena pakkasaamuna talo näytti tältä.

Helmikuussa yläkerran lattialankut tuotiin sisälle kuivumaan ja niiden asennus aloitettiin loppukuusta.




Maaliskuussa lattiahommat jatkuivat.


Huhtikuussa otettiin irtiotto remontista ja reissattiin lomalle Åreen. Kotipihalle rakennettiin hiekkalaatikko.



Toukokuussa alkoi yläkerran huonejako hahmottua ja puhkaistiin välipohjaan porrasaukko. Kuun lopussa yläkerran portaat asennettiin paikalleen. Pinkopahvituksissa valmistui ensimmäisenä vaatehuoneen päädyn pahvitus. Salin yläpuolella olevasta matalammasta vaatehuonetilasta lohkaistiin pieni vierashuone, kun huomattiin, että huonekorkeus on sittenkin ihan kelvollinen.

Kesävauvan äitiyspakkaus saapui koko perheen tutkittavaksi.






 



Kesäkuussa purettiin talon ulkoverhouslaudoitusta ja vanhaa valesokkelia. Tehtiin salaojituksia talon ympärille ja pohjia uusille kuisteille, jotka tulevat talon tuvan päätyyn ja takapihan puolelle.
 
Talossa oli päällekkäin kaksi lautakerrosta, alimmaisena vanhempi pystylaudoitus, jossa on ollut päällä rimoitus. Päälimmäisenä 60-luvulla asennettu pontattu pystylaudoitus.





Talo on rakennettu ainakin kahdessa, ehkä kolmessa, osassa. Ainakin osaa hirsistä on käytetty jo muualla. Tiettävästi tämäkin talo on siirretty nykyiselle paikalleen lähempää jokea. Nyt meiltä on matkaa Paimionjoen rantaan noin puoli kilometriä.

 

Ja kaiken keskellä oli ihana kesä.
Pieniä mekkoja narulla, kasvihuoneessa kurkkua, tomaattia, paprikaa, kesäkurpitsaa ja vesimelonia.