keskiviikko 28. tammikuuta 2009

Kerttuilua..

Tukiverkosto ja olohuone nuorille, alkiolaiset arvot allekirjoittaville naisille. Nyt se on totta, Kerttu-verkosto perustettiin lauantaina viidenkymmenen vetovoimasen naisen soutaessa yhteen suuntaan. Alkusysäyksen Kerttu sai marraskuussa Keskustanuorten liittokokouksessa käydyistä keskusteluista. Näyttöjä naisten hankalasta asemasta yhteiskunnassa on vaikka miten, mutta tämän porukan osalta kaikki konkretisoitui syksyiseen liittohallitusvaaliin.

Kerttu itsessään on loistava osoitus siitä, mitä voi saada aikaiseksi, kun tahtoa ja intoa riittää. Ensiajatuksesta ei ole kulunut vielä kolmea kuukautta ja toiminta on jo pyörähtänyt täysillä käyntiin. Kertulla on sisältö ja tarkoitus, asiaan uskovia jäseniä, tukijoita kohderyhmän ulkopuolelta, reipas retrohenkinen ilme, toimivat nettisivut ja hallitus joka vastaa siitä että palikat löytävät paikkansa ja pyörät pyörivät oikeaan suuntaan.

Kertun suunnitteluporukassa oli alusta alkaen ainutlaatuista yhteistyöhenkeä, intoa ja uskoa asian tärkeyteen. Perustamiskokousta edeltävänä yönä äänestyslippyjä leikatessa tunnelmassa tuntui ripaus haikeutta ja pelkoa siitä, saadaanko innostus ja ajatus välitettyä eteenpäin. Huoli osoittautui turhaksi, sillä Kerttu tuli todeksi ja kasvaa merkittäväksi juuri niiden naisten kautta, jotka sen kokevat omakseen, Kertut tekevät Kertun.

Kertun toiminta-ajatuksena on se, että me, nuoret naiset, toimimme toinen toistemme tukena erilaisien haasteiden edessä. Kertussa uskotaan rohkeuteen, intoon ja yhteistyöhön. Uskon Kerttuun ja sen ideaan. Uskon myös Tanja Karpelan esittämään väitteeseen siitä, että suurin este naisen etenemiselle on nainen itse. Uskallanko? Olenko tarpeksi rohkea? pystynkö minä, jaksanko minä? jaksaako perheeni? -ovat kysymyksiä joita nainen haasteiden edessä esittää itselleen. Vastaukset ratkaisevat tarttuuko haasteeseen vai perääntyykö.

Tuetaan toisiamme tekemään rohkeita valintoja ja ottamaan haasteita vastaan, ollaan Kerttuja!