It's a little bit funny this feeling inside..

Olen uppoutunut viime viikonloppuna ja tämän viikon arki-iltoina kuvien myötä hääpäivämme tunnelmiin yhä uudestaan ja uudestaan. Ihanaa! Puuha sopii mitä parhaiten pimeisiin, tuulisiin marraskuun iltoihin. Tässä kirjoituksessa pieni katsaus päivämme alkuun.

Häitä edeltävä ilta oli venynyt pitkälle. Hääauton sydäntä taidettiin värkätä joskus kymmenen tienoilla ja mies bestmaneineen kävi viemässä opastekyltit tien varrelle vielä sen jälkeen. Samalla reissulla pojat hakivat floristilta vastavalmistuneet kimput ja vieheet. Mieletöntä palvelua muuten, palvella yömyöhään liikkuvia asiakkaita!

Torstai-iltana olimme keränneet miehen kotitilalta pakettiautokuormallisen syyshortensiota. Kukkia oli arvioilta pari sataa. Se muuten on yhteen (isoonkin) autoon aika paljon. Niin vain floristin ja kaason käsissä valtavasta kukkamäärästä syntyi kauniita, rouheita asetelmia juhlapaikalle. Häitä edeltävään päivään taisi itseasiassa mahtua yhtä ja toista muutakin. Leppoisan aamun ja uneliaan illan välille.

Hääpäivämme valkeni aurinkoisena, lämpimänä ja kauniina. Olimme vanhoista perinteistä huolimatta päätyneet käytännöllisen mukavaan vaihtoehtoon ja nukuimme häitä edeltävän yön yhdessä, kotona. Oli ihana herätä aamulla ihan rauhassa omissa ympyröissä. Muistan aamulla tassutelleeni ympäri kotia hykerrellen, fiilistellen ja ihmetellen. Lehteäkin ehdin selata.

Aamun aloitimme yhteisellä piccolo-shampanjalla, jonka jälkeen Teemu sai jatkaa uniaan ja minulle saapui kyyti kohti kaunistautumista. Jännitystä ei tuntunut ilmassa juuri lainkaan. Olo oli tyyni, leppoisa ja onnellinen. Niinkuin vain hyvin nukutun yön jälkeen elämän [tähän asti] tärkeimpänä aamuna voi. Kaikki tuntui olevan järjestyksessä ja onnistuin jotenkin ihmeen kaupalla käsittämään, että mikä vielä siinä vaiheessa oli tekemättä, ei voinut olla olennaisen tärkeää päivän onnistumisen kannalta. Hölläsin otetta ohjaksista ja keskityin nauttimiseen. Se kannatti.

Kampaajalla oli leppoisa tunnelma. Kuohuvat maisteltiin jo kotona, joten seuraavana vuorossa oli berokka ja maitokahvi. 

Kampaus muotoutui pikkuhiljaa ja seremoniamestari-sisko taisi hioa päivän juoksutusta vuoroa odotellessaan.

Seuraavana "face-lift" osaavissa käsissä.

Näillä jaksoin jammailla yöhön asti, vaikka varakenkiä oli mukana useammat parit.

Mekko päälle ja menoks? 

Miehillä vaiheita oli vähän vähemmän.

Koska olimme kutsuneet työporukkani todistamaan vihkimistä kirkkoon ja sen jälkeen kahvikutsuille kotiimme, lähdimme heti valmistautumisten jälkeen potrettikuvaukseen. Kuvien fiiliksessä on mielestäni aistittavissa vihkimistä edeltänyt herkkä tunnelma ja avoimempi riemu tallentui kuviin vasta myöhemmin päivällä.

Saimme viettää kauniin ja pehmoisen keskipäivän kuvauksissa. Miljöö oli mieletön, tunnelma leppoisa ja tulimme tavallaan toisillemme "tutuiksi" myös juhlatamineissa, joten kirkossa pystyimme nauttimaan joka hetkestä vapautuneesti ja rennosti.

Kotikutoinen "First look" omassa olohuoneessa.

Taustalla kirkkahasti kimmeltää ulappa Airiston.
Illan juhlaa muuten vietettiin samaisen Airiston toisella rannalla.

Kuvat Johnny Perkka Photography
ei saa kopioda

Kymmenen kuvaa kesään: lokakuu

Kuukausi on kulunut siitä kun tartuin kuvahaasteeseen. Äkkiseltään ajatellen tuntui siltä, ettei tässä nyt niin suuria muutoksia kuukaudessa ole ehtinyt tapahtua. Vaan kuvia vertailemalla huomaa, että onhan niitä!

* kesäiset pelargoniat on vaihdettu kanerviin (naapruilla kyllä roikkuu oikeassa reunassa olevan pikkukanervani takana vielä kesäkukka. Ennen viime viikon pakkasia se vielä kukkikin kaunniisti.)
* Kastelukannujen tilalle on ilmestynyt kynttilälyhtyjä
* Puista ja orapihlaja-aidasta on tippunut loputkin lehdet.
* Värimaailma on muuttunut ja naapuritalot näkyy kesäaikaa paremmin. Värimaailma kyllä vaihtelee ihan hetkestä toiseenkin.

Kuva on otettu kotioveltamme 25.10. klo 9.45.

Kerrasta muodostuneen tavan muoksi liitän mukaan pirteämään syyskuvan. Syksyn etenemisestä huolimatta orvokit jaksavat kukkia.

Lähilihaa lautasella

Metsämiehen vaimon elämä vaatii näin syysaikaan pientä mielikuvitusta. Mies kun kulkee viikonloput läpeensä ympäri metsiä rakkaan harrastuksensa parissa, saa rouva kehitellä viikonlopuille ihan omat ohjelmansa. Toki voisin lähteä metsälle mukaan, mutta jokin vielä kaihertaa. Ehkä ensi syksynä sitten. Ajoittain illat taas venyvät kotona pitkiksi retkien saaliita yhdessä leikatessa, putsatessa, pussittaessa ja talven varalle pakastaessa.

Mutta en valita. Miehen harrastuksen ansioista meillä syödää lähes yksinomaan lihaa, jonka alkuperä on tarkasti tiedossa. Pidän hyvänä myös sitä, että lautaselle päätyvät eläimet ovat eläneet lajilleen ominaista elämää ja metsästys sorkkaeläinten osalta on mitä suurimmassa määrin myös riistanhoitotyötä.

Oikeastaan tarkemmin ajatellen, olen ollut lapsesta saakka etuoikeutettu siinä suhteessa, että syödyn lihan alkuperä on ollut hyvin tiedossa. Meillä oli aikoinaan porsastila, jossa pikkupossut syntyivät turvepohjaisiin karsinoihin ja välitykseen syystä tai toisesta kelpaamattomat yksilöt kasvatettiin kotona isommiksi ja käytettiin perheen omana ruokana. Eräänä kesänä tosin "ystävystyin" muita huomattavasti pienempi kokoisen Marjaleena-possun kanssa. Sittemmin kieltäydyin syömästä oman possun lihaa varmaan vuodeksi. Enhän halunnut ottaa riskiä, että lautasellani olisi vahingossa palanen Marjaleenaa. 

Lapsuudessakin ruokavalioon kuului satunnaisesti riistaliha vaarin metsästysten myötä. Opiskeluaikoina mummi lykkäsi sunnuntaisin kotoa lähtiäisiksi kainaloon sanomalehtikääreen, jossa oli pussillinen hirvenjauhelihaa ja toisessa lämmintä vastaleivottua kakkoa. Oi aikoja!

Viime sunnuntaina meillä oli tämän aihepiirin tiimoilta aihetta juhlaan! Metsästysseuramme hirvijahti päättyi tältä kaudelta ja uutisen kotona kuultuani päätin kokata juhlan aiheen arvoisen illallisen. Lautaselle päätyi perisuomalaisittain hirven palapaistia ja pottumuusia.

Palapaistin keskeiset rakennusaineet.
Liha oli esikypsennetty jo edellisenä päivänä uunissa.

Valmista alkaa olla.

Nam!

Viiveellä nautittu jälkkäri jatkoi metsäistä linjaa: puolukkavispipuuroa.

Illalla korkattiin vielä glögikausi.

Syksyn lämpöä

Tämä syksy on ollut ihan ihmeellinen. Aurinkoa, valoa ja värejä riittää melkein jokaiselle päivälle. Kun suhmuraisia sateisia päiviä ei tarjoilla mitenkään yltäkylläisesti ja ylenmäärin, osaa niitäkin ihan eri tavalla arvostaa.

Retkeilimme viikonloppuna niin lapsuudenkotini maisemissa (sieniä etsien, huonolla tuloksella) kuin vanhempieni mökkimaisemissa meren rannalla. Ensimmäisen retken jälkeen vietimme leppoisaa lauantai-iltapäivää mummin kanssa ja lähtiessä "filmasimme" toisiamme upeaa iltaruskoa vasten.

Sunnuntaina lähdimme aurinkoisen sään innoittamana Naskali-koiran kanssa mökille. Siellä teimme ikkunoidenpesun jälkeen pikkuretken soutuveneellä läheiseen niemennokkaan. Syysaurinko lämmitti niin, että uimaan pulahtaessa aivan säikähdin veden viileyttä. Päivä oli muuten tuntunut likipitäen kesäiseltä. Toki vaatetus vähän poikkesi kesäpäivästä.

Tivoli tuli taloon

Hullujen päivien kuvasto kolahti viime viikolla postiluukusta. Selailin sen muutamaan kertaan läpi. Muutama hiirenkorvakin ilmestyi ja jotain teki mieli. Innostuinkin oikein.

Lopulta totesin, että taitaa olla viisainta laittaa kuvasto pois, järjestää Hulluilta päiviltä säästyneellä ajalla komerot ja tarkistaa mitä niiden uumenista löytyykään. Jotakin pois annettavaakin veikkaan siellä olevan.

Huomenna alkavien hullujen päivien löytöjen sijasta voinkin hehkuttaa meille viimein kotiutunutta Tivolia. Olimme suunnitelleet Tivoli Audion pikkuradion hankkimista jo pitkään, mutta aina joku pikkuseikka esti suunnitelmamme. Kuten se, että otettuamme viimein asian "työn alle" ei tuotetta juuri ollutkaan saatavilla oikein mistään. Taannoin Teemu kävi tilaamassa radion paikallisesta hifi-liikkeestä ja nyt se töröttää keittiössä ja viihdyttää aamuin ja illoin.

Pieni sivuvaikutus  tästä hankinnasta oli se, että radion hakureissulla tuli "oheisostoksena" hankittua myös harkinnassa pidemmän aikaa ollut parempi telkkari. Siihen saatiin hyvät alennukset, kun oli ollut näytekappaleena liikkeessä ja onhan se ihan ok. Hyvin litteä ainakin. Muttei se kylläkään ole yhtään niin sievä kuin radio. 

Suurentuneen kodin sisustusta ja järkeistämistä varten on vielä tehtävä monenmonta järkevää hankintaa. Tähänkin asti meille on hankittu suurin osa huonekaluista vanhana, kunnostettavana, käytettynä tai jotenkin muuten "kestävällä tavalla". Vaatteissa ja kodinkoneissa tuohon ei ole pystytty, eikä ehkä pystytäkään. Mutta jos niissä koittaisi edes pitää määrän kohtuullisena..