perjantai 11. joulukuuta 2015

Katsaus Pohjolan kotiin

Nykyinen kotimme Turun Pohjolan kaupunginosassa on myynnissä ja toivomme sen löytävän uudet, onnelliset asukkaat, jotka viihtyvät siellä yhtä hyvin kuin mekin olemme viihtyneet!

Viime viikon torstaina meillä kävi ammattilainen ottamassa myyntikuvat ja maanantaina saimme myynti-ilmoituksen eetteriin. Yhteydenottoja tuli heti alkupäivinä mukavasti ja esitettyjen toiveiden perusteella päätimme pitää ensiesittelyn jo tänään iltapäivällä. Jännittää. Tuleeko lopulta kukaan. Jos tulee, niin ovatko tosissaan kiinnostuneita. Kuinka kriittisesti kotiin suhtaudutaan. Loukkaavatko ihmisten sanat.

No, tuli mitä tuli, haluamme ainakin ensin yrittää hoitaa myyntiä itse. En pidä asuntokaupan ammattimaistumista perusteltuna, kun välittäjien vastuu on kuitenkin aika vähäinen. Mieluummin kerron itse rehdisti ja suoraan kaiken mitä kodista ja sen ympäristöstä tiedän. Ja toivon, että niillä spekseillä se yhdet uudet asukkaat löytää.

Myyntikuvilla katsaus kotiin:
On mukavaa, kun keittiöön mahtuu kunnollinen ruokapöytä.
Ikkunoiden väliin onnistuttiin löytämään ensimmäisenä juhannuksena juuri sopivan levyinen lasikaappi maalaispuodista.
Keittiössä on ollut ihana oikaista pitkälleen puusohvalle.
Keittiössä tehtiin kevyt pintaremontti heti alkuun, vuonna 2012.
Maalattiin kaapinovet, maalattiin kaakelit, vaihdettiin työtasot tammisiksi, vaihdettiin hana ja jääkaappi ja muutettiin puulaatikko tavalliseksi kaapiksi.



Näkymää toiseen suuntaan.




Kastor-liesi tarjoaa pehmoista lämpöä ja nopeasti.
Tämän ääressä kokatessa tulee kyllä lämmin.
Keittiö ja olohuone ovat kätevästi vierekkäin.

Tähän me ihan ekana ihastuttiin! Niin suloinen lämpö.
Kolmen ikkunan ansiosta olohuone on kivan valoisa!
Olohuoneen huonekalut ovat vaihtaneet paikkaa, mutta sohva on ollut aikalailla paikoillaan.



Olohuoneen jatkeena näky kirjastohuone.
Kompaktin kokoisella kirjastohuoneella on ollut monenlaisia tehtäviä.
Makuuhuoneen se aloitti ja oli välillä varastonakin.
Ikkunat ovat isot ja kauniit. Niitä ei ole tehnyt mieli verhoilla peitellä.
Sälekaihtimilla saa kuitenkin valoa rajattua.
Kirjastohuone eteisestä päin kuvattuna
Alakerran pieni wc
Tämä hana oli pakko saada. Ja allaskin. <3 td="">
Oikealla wc:n ovi, vasemmalla komero.
Näkymä eteisestä keittiöön.
Näkymä eteisestä ulko-ovelle
Ja seuraavaksi ylös!
Portaiden valot eivät välttämättä ole aivan "vanhan talon henkeen", mutta mukavaa epäsuoraa valoa kuitenkin,.

Yläkerran olohuone, joka toimi välillä myös makuuhuoneen, niin saatiin vauvan peti paremmin mahtumaan.
Tässä tilassa on valmius 5.1. -kaiutinjärjestelmälle, joka meiltä kyllä jäi ottamatta käyttöön.
Yläkerran pienempi huone.
Sängyn lisäksi mahtuu vaatekaapit ja vähän jää tilaakin.
Kodinhoitohuone yläkerrassa on ollut tosi kätevä niin pyykkihuollon kuin erityisesti vauvanhoidonkin kannalta.
Kylppäri on reilunkokoinen ja valoisa. Liukuovien takana säilytystilaa.
Suihkuja laitettiin kaksi.
Täälläkin allas oli sarjassamme "pakko saada"
Saunasta tuli ihana, vaikka tila oli aika haastava. IKI-kiuas tarjoaa pehmoiset löylyt.
Kaari-ikkuna ja tiiliseinä tekevät tästä saunasta erityisen.



Unelmista toteutukseen

Tämän vuoden syksy on ollut erinomainen osoitus siitä, kuinka uudesta intoiluun usein liittyy myös taakse jättämistä. Haikeutta ja luopumista.

Olemme kaivanneet jo pidemmän aikaa puutalokodistamme maaseudun rauhaan ja väljemmille vesille. Turun Pohjolan kaupunginosa, jossa kotimme sijaitsee, on kyllä kaupunki-mittakaavassa mukavan kylämäinen ja rauhallinen.

Omissa "puutalounelmissani" on siintänyt vanha hirsirunkoinen talo, jota voisimme tarvittaessa kunnostaa hengittävillä materiaaleilla, perinnemenetelmillä ja raikkailla värisävyillä. Toimivia kakluuneja talossa olisi useampia, suloisia ikkunoita ja kaunis kuisti. Talo sijaitsisi  isolla puutarhamaisella paikalla ja pihassa olisi omenapuita, syreenejä ja tilaa uusillekin istutuksille.

Maisemat olisivat avarat siten, että niin auringonnousua kuin -laskuakin mahtuisi ihailemaan. Talon ympärillä saisi olla hiukan tarpeettomiakin rakennuksia, joille keksisimme käyttötarkoituksia. . Maisemat olisivat avarat ja silti pihassa olisi tilaa lasten leikkiä ja äidin tehdä istutuksia. Unelmieni kodin piha rajoittuisi joltakin laidaltaan mereen. Olen haaveillut kodin ja mökin yhdistämisestä. Siitä, että kodin ikkunasta saisi seurata kesäauringon kimmellystä aalloilla. Teekupposen kanssa nojatuoliin käpertyessä voisi kuunnella syysmyrskyn pauhua merenselältä. Ja siitä, ettei merenkaipuunsa toteuttamiseksi tarvitsisi pakaaseja pakata ja purkaa. Purkaa ja pakata.

Mieskin on haaveillut paluusta maaseudulle. Siitä, että koti olisi lähellä harrastuksia ja että kotona olisi tilaa puuhailla puutöitä. Siitä, että omaa metsää voisi hoitaa kunnolla, puutarhatöihin olisi aikaa ja että auton saisi talliin. Siitä, että lapsi oppisi vuodenkierron luontoa seuraamalla ja voisi tehdä yhdessä kalastusretkiä. Loppukesästä ravustaa.

Miehen lapsuuden kesät sujuivat isänsä työn vuoksi Örön linnakesaarella kaukana ulkomerellä. Kesäpäiviin kuului kuumia kallioita, onkimista, veneretkiä ja auringonpaistetta. Samantapaisia kokemuksia hän toivoisi pienelle pojallemme. Sitten joskus.

Erilaisia vaihtoehtoja olemme tutkailleet ja tuumailleet. Pohdintojen edetessä mukaan kuvaan tuli myös miehen lapsuudenkoti. Ikivanha Rustholli kauniilla paikalla Paimionjokilaaksossa. Talo oli jäänyt viime vuosina huonolle hoidolle ja sen tulevaisuus arvellutti. Päällisin puolin talo ei juurikaan omia unelmiani vastannut, olihan viimeisin, radikaali remontti toteutettu 1960-luvulla. Siltä talo myös näyttää.

Keskustelujen ja tilanteen edetessä aloin kuitenkin kallistua sille kannalle, ettei vaihtoehto sittenkään olisi täysin poissuljettu. 60-luvun remontti oli vielä tehty ilman muovia, eikä vanhaa hirsikehikkoa ilmeisesti ollut ikkuna-aukkojen suurentamista lukuunottamatta suuresti runneltu remontin yhteydessä. Paikasta olen pitänyt aina ja taloa ympäröi kaunis puutarha, jossa olisi vielä tilaa toteuttaa omiakin haaveita.

Neuvottelujen ja sopimusten jälkeen talo siirtyi kokonaan mieheni omistukseen syyskuussa. Nyt odotamme lainhuudon valmistumista, jotta voimme tehdä vielä perheen sisäiset kaupat tilasta.

Nyt asiassa on edetty niin, että olemme saaneet ennallistaville muutostöille rakennusluvan, teemme tarkempia suunnitelmia arkkitehdin, rakennesuunnittelijan ja hanketta vetävän vastaavan mestarin kanssa. Mietimme tulevaa lämmitysratkaisua, pyydämme tarjouksia niin katon kuin ikkunoidenkin osalta. Samalla laitoimme ihanan Turun kotimme myyntiin ja toivomme, että kodille, jossa olemme viihtyneet erinomaisen hyvin, löytyisi uudet onnelliset asukkaat.
Kuten olen tehnyt aiemminkin, muutan tämän blogin luonnetta vastaamaan uutta tilannetta. Nimikin taitaa muuttua.

Ensin kuitenkin teen kuvapostauksen muodossa kunniaa nykyiselle kodillemme, joka on jo riisuttu esittelykuntoon.

Matka on vasta alussa.

maanantai 22. kesäkuuta 2015

Kesäkoti

Kevään lämmettyä kesäksi, alkoi äitiyslomalaisen päätä pakottaa kaupunkilaiselämä. kotimme vanhassa puutaloyhtiössä on ihana ja sisällä olevilta ratkaisuiltaan myös vauvaelämään hyvin soveltuva. Vaan kun auringon säteet lämmittävät, kasvaa kaipuu ulkoelämään päivä päivältä.

Perhevapaa näytti tarjoavan tänä kesänä ainutlaatuisen mahdollisuuden pidempiaikaiseen rantaelämään ja niin pieni perheemme asettui kesäkuun alussa taloksi meren rannalle, vanhempieni kesäpaikkaan, jossa aiempinakin kesinä olemme paljon aikaa viettäneet. Elämä maalaismaisemassa on osoittautunut ihanaksi ja aivan käteväksi, vaikkei vesi mökkiin sisälle asti juoksekaan.


Kesäkoti sijaitsee niin kätevällä paikalla, että mies pystyy ihan hyvin käymään täältä töissäkin. Ja pian on jo hänelläkin loma!


Mökistä tuli koti, kun pelargoniat muuttivat "ikkunalaudalle".


Juhannusta vietettiin koko perheen voimin ja kokkojakin poltettiin rannassa kaksi. Tässä kuvassa kokkojen välissä paikan oikea isäntäväki.


Juhlaviikonloppu "huipentui" isän sunnuntaisen syntymäpäivän kunniaksi leivottuun mansikkakakkuun. Mansikat vaunuteltiin hakemaan vieressä olevalta marjatilalta aamupäivällä. Varsin tuore lähikakku siis.


Aurinkoisin kesäterveisin,
Carita

Uusi, kaunis elämä

Edellisestä tekstistä on kulunut kokonainen syksy, talvi ja kevät. En ole osannut kirjoittaa mitään, sillä niistä ensimmäiset kuukaudet sujuivat muuten entiseen malliin, mutta olemista värittivät kutkuttava ilo, jännitys ja odotus. Pieni huoli siitäkin, tuleeko haaveesta totta. Sujuuko kaikki niinkuin toivottiin. Meille odotettiin uutta perheenjäsentä.

Äitiyspakkaus saapui postiin viikkoa ennen joulua ja sitä sitten koko perheen voimin suurella mielenkiinnolla tutkittiin.

Helmikuun lopulla odotus palkittiin ja meille syntyi pieni poika. Nyt juhannuksen jälkeen, melkein neljäkuista poikaa sylissä pidellen, tuntuu kuin tuosta helmikuisesta päivästä olisi aikaa vain silmänräpäys. Toisaalta, niin väkevästi pienokainen on joka hetkessä läsnä, ettei enää aikaa ilman häntä osaa kuvitellakaan. Vauva-arki on enimmäkseen ihanaa ja ainakin tähän mennessä se on tuntunut lomalta. Pienen ihmisen kehitystä on upea seurata ja omaa lasta kohtaan tuntemassa rakkaudessa on jotain elämää mullistavaa. Tunteen vahvuutta ja kokonaisvaltaisuutta en osannut kuvitella etukäteen.


Huhtikuussa vietettiin pikkumiehen ensimmäistä omaa juhlaa vajaan 40 lähimmän sukulaisen ja ystävän kesken. Päivä oli lämmin ja aurinkoinen. Sylikummilla meinasi tulla tukalat paikat pidellessään vauvaa paahteisen salin ikkunan edessä. 

Juhlassa tarjoiltiin niin suolaisia kuin makeitakin herkkuja. Täytekakkuun värkkäsin ensi kertaa sokerimassapäällisen ja netistä löysin ohjeen hauskoihin tennareihin. Pojan juhla-asuna kastepuvun jälkeen oli tuommoiset pienet (tumman)siniset converset, niin tuntui hauskalta tehdä sellaiset myös kakunkoristeeksi. Juhlan kukka-asetelmissa toistuvat keväiset helmililjat ja sinisävyiset hortensiat. 



Ensimmäinen äitienpäivä äitinä oli ikimuistoisen liikuttava. Pikku-Lennart tosin keksi edellisenä iltana ensimmäisen kerran, ettei illalla välttämättä ole hauskinta käydä nukkumaan, vaan umpiväsyneenäkin pitäisi vielä saada höpötellä ja maailmaa ihmetellä. Kun uni lopulta vei voiton, nukuttiin onneksi kaikki niin hyvin, että heräsin virkeänä ihanalle aamiaiselle.


sunnuntai 17. elokuuta 2014

Suuri kesäherkkukirjoitus

Tämä kesä on ollut ihana! Lämpöä, kosteutta, makuja, auringonlaskuja ja iloisia hetkiä pullollaan.

Tänään sade vihmoo ikkunaan ja pitkän hellejakson jälkeen tuntuu silti hyvältä. Parasta on se, että kesän makuja on saatu talteen pitkin kesää. Aloitin säilöntäkauden harvinaisen aikaisin. Juhlimme 3-kymppisiäni sukulaisten kanssa vähän myöhässä, helatorstaina. Silloin sain jo Pietilän tilalta Koskelta laatikollisen kasvihuonemansikoita kakkua varten. Mansikoita jäi yli, joten historiallisesti pakastimesta löytyy nyt tämän vuoden sadon mansikoita jo toukokuun puolelta :)
Alkukesän herkkuihin kuuluvat itseoikeutetusti myös raparperit. Tänä kesänä valmistin raparperituoremehua litrakaupalla ja monen monta satsia. Mehua vietiin tuliaisiksi kyläpaikkoihin, tarjottiin omille vieraille ja juotiin itse. Pakkaseen sitä ei tänä kesänä päätynyt. Sen sijaan hillokkeena raparperia säilöttiin myös talven varalle. 
 
Raparperimehu
 
1 kg raparperia pilkottuna (kuorineen)
4 dl sokeria
2 sitruunan mehu
4 litraa kiehuvaa vettä
 
Sekoita aineet ja anna tekeytyä seuraavaan päivään, siivilöi, pullota ja nauti.
Säilyy jääkaapissa n. viikon. 
Ihaninta kesällä on se, että myös yrttejä ja kasviksia voi kerätä omasta pihasta pitkin kesää. Puutarhainnostukseni ei ole vielä niin pitkällä, että olisin kasvattanut tomaatintaimia itse, vaan olen ostanut avomaalle istuttamani muutamat taimet valmiina. Hyvä puoli tässä järjestelyssä on se, että satoa alkaa saada jo melko varhain kesällä. 
 
Seuraavassa kuvayhdistelmässä mukana myös tämän kesän hittituotteeni: marengit. Niitä paistoin pitkin kesää moniin juhliin tällä perusohjeella:

Marengit

3 kpl valkuaista
1½ dl sokeria
½ tl etikkaa
hyppysellinen vaniljaa

Vatkaa valkuaiset ja sokeri vaahdoksi (sokeri lisätään vähin erin)
Lisää lopuksi etikka ja vanilja joukkoon.
Pursota halutunlaisia palluroita leivinpaperin päälle.
Kypsennä uunissa 125°C uunissa n. 35 min. Sammuta uuni ja jätä marengit vielä jälkilämpöön 20 minuutiksi.

Marjat ovat parhaimmilaan tuoreena ja meillä niitä syödäänkin kesällä hurjan paljon. Toki tulee leivottua myös piirkoita, paistoksia ja parempiin juhliin kakkujakin. Tänä kesänä löysin eräästä ruotsalaisesta kirjasta (jonka nimeä en nyt muista) ihanan marenkikakun ohjeen ja sillä saa mielestäni aikaan maailman parhaan britakakun. Laitan vapaasti käännetyn ohjeen tähän muistiin lippulappuselta. Alkukesästä mansikat olivat vielä niin kalliita, että lisäsin vaahtoon raparperihilloketta ja laitoin vain kakun sisälle mansikoita pilkottuna. Toimi ihan hyvin niinkin.
 
Marenkikakku
 
Pohja
75 g voita
1 dl sokeria
4 keltuaista
2 rkl maitoa
1½ dl jauhoja
1 tl leivinjauhetta 
Marenki
4 valkuaista
2 dl sokeria
mantelilastuja
Vaahto
2 dl kuohukermaa
2 dl rahkaa
sokeria ja vaniljaa maun mukaan
 1-2 litraa mansikoita, vadelmia tms.
 
Vaahdota voi ja sokeri, sekoita joukkoon muut pohjan aineet.
Levitä taikina uunipellille (leivinpaperi väliin).
Vaahdota valkuaiset ja sokeri ja levitä marenkivaahto pohjan päälle. Ripottele päälle halutessasi mantelilastuja. 
Paista 150 asteessa n. 30 min ja anna sen jälkeen jäähtyä. 
Leikkaa pohja puoliksi.
 
Vaahdota kerma, lisää rahka ja sokeri + vanilja.
Laita pohjan päälle täytettä ja marjoja. 
Nosta pohjan toinen puolikas päälle ja sen päälle taas vaahtoa ja marjoja.
Mansikoiden säilöminen jatkui sieltä toukokuulta heinäkuun loppupuolelle. Pakastimeen mansikoita päätyi yhteensä n. 30 kg ja hilloa keitin muutamasta litrasta. Tämän kesän erikoistuote olivat viljellyt vadelmat. Yleensä olen käynyt keräämässä villivadelmia ojien reunoilta ja joen rannalta, mutta nyt en jotenkin ehtinyt. Kesälomareissumme Lappiin osui juuri parhaaseen vadelmasesonkiin ja muutenkin oli niin kuuma, ettei nokkospuskissa käkkiminen tullut edes mieleen. Siispä ostettuja vadelmia päätyi talteen kymmenisen kiloa. Siitä pieni osa hilloksi keitettynä ja loput pakastimeen. 
 
Heinä-elokuun vaihteeseen ajoittui punaherukoiden kypsyminen. Niitä tulee anoppilan marjamaasta aina niin paljon, että emännällä meinaa tulla paniikki mihin kaiken työntäisi. Meidän ristiksi tänä vuonna lankesi 2,5 ämpärillistä, joita annoin vähän eteenpäin, osa syötiin tuoreelta viispipuurona ja kiisseleinä, osan pakastin putsattuna puolen litran satseina talven varalle ja yhden putsaamattomana pakastetun ämpärillisen aion keittää mehuksi kunhan ehdin. Viime vuotista mehua on vielä jäljellä, eli tarve sen suhteen ei ole kovin suuri.
Ja ainiin, pari litraa punaherukoita keitin hyytelöksi, jota on tarkoitus talven aikana nautiskella riistalihan kanssa. Viime vuonna tehtyä mustaherukkahyytelöä on vielä jäljellä ja sato oli tänä vuonna muutenkin huono, niin niitä ei meillä säilötty tällä kertaa lainkaan. 
Avomaankurkkuja ostin luomutilalta parin kilon verran ja ne ovat parhaillaan ämpärissä pöhisemässä. Löysin blogimaailmasta (Soppakellari) vähän epätavallisemman reseptin, jota päätin kokeilla. Saa nähdä mitä näistä tulee. Kurkkua meillä ei kamalan paljoa talven aikana kulu, mutta kaupan makeista sotkotuksista emme tykkää, joten hiukan taidan laittaa vielä lisää perinteisempään tapaan valmistettuna.

Valkosipuliset etikkakurkut
 
2 kg avomaankurkkuja
1 l kivennäisvettä
4 dl väkiviinaetikkaa
4 dl sokeria
½ tl suolaa
(2 rkl sinapinsiemeniä)
nipun tilliä
valkosipulia (perinteisiä 1-2 kpl, yksikyntisiä 3-5 kpl)
 
Sekoita liemen ainekset ja viipaloi joukkoon liotetut kurkut ja pilkotut valkosipulit ja sekoita hyvin. Käytä kannellista astiaa ja sulje tässä vaiheessa kansi ja anna kurkkujen muhia 3 vuorokautta kannen alla huoneenlämmössä. Sekoittele välillä. 
Lasipurkita ja säilytä jääkaapissa.
  
Jovelan talopäiväkirjasta löysin ihanan porkkanapikkelsiohjeen ja päätin kokeilla. Tuoksu ainakin oli huumaavaa ja todennäköisesti makukin. Auringonsäteitä talven varalle!

Porkkanapikkelsi

1 kg porkkanoita
2 punasipulia
1 valkosipuli
½ litraa vettä
1½ dl etikkaa
1 dl sokeria
1 tl suolaa

Vihannekset pilkotaan ja liemi kiehautetaan kunnes sokeri ja suola ovat sulaneet. Vihannekset lisätään joukkoon ja annetaan kiehua hiljalleen n. 5 minuuttia. Purkitetaan kuumiin lasipurkkeihin.
Tänään tehtiin vielä mummin kanssa puolentoista tunnin pikapyrähdys metsään ja palattiin mukanamme n. 8 litraa komeita mustikoita. Yhdessä vielä pihalla putsattiin ja illalla sain vitamiinipommit pusseissa pakkaseen. Iltapalaksi pyöräytin vielä mustikkasmoothiet. Nam!

Omenasadon kypsymistä maltamattomana odotellen!