Äitiyspakkaus saapui postiin viikkoa ennen joulua ja sitä sitten koko perheen voimin suurella mielenkiinnolla tutkittiin. |
Helmikuun lopulla odotus palkittiin ja meille syntyi pieni poika. Nyt juhannuksen jälkeen, melkein neljäkuista poikaa sylissä pidellen, tuntuu kuin tuosta helmikuisesta päivästä olisi aikaa vain silmänräpäys. Toisaalta, niin väkevästi pienokainen on joka hetkessä läsnä, ettei enää aikaa ilman häntä osaa kuvitellakaan. Vauva-arki on enimmäkseen ihanaa ja ainakin tähän mennessä se on tuntunut lomalta. Pienen ihmisen kehitystä on upea seurata ja omaa lasta kohtaan tuntemassa rakkaudessa on jotain elämää mullistavaa. Tunteen vahvuutta ja kokonaisvaltaisuutta en osannut kuvitella etukäteen.
Huhtikuussa vietettiin pikkumiehen ensimmäistä omaa juhlaa vajaan 40 lähimmän sukulaisen ja ystävän kesken. Päivä oli lämmin ja aurinkoinen. Sylikummilla meinasi tulla tukalat paikat pidellessään vauvaa paahteisen salin ikkunan edessä.
Juhlassa tarjoiltiin niin suolaisia kuin makeitakin herkkuja. Täytekakkuun värkkäsin ensi kertaa sokerimassapäällisen ja netistä löysin ohjeen hauskoihin tennareihin. Pojan juhla-asuna kastepuvun jälkeen oli tuommoiset pienet (tumman)siniset converset, niin tuntui hauskalta tehdä sellaiset myös kakunkoristeeksi. Juhlan kukka-asetelmissa toistuvat keväiset helmililjat ja sinisävyiset hortensiat.
Ensimmäinen äitienpäivä äitinä oli ikimuistoisen liikuttava. Pikku-Lennart tosin keksi edellisenä iltana ensimmäisen kerran, ettei illalla välttämättä ole hauskinta käydä nukkumaan, vaan umpiväsyneenäkin pitäisi vielä saada höpötellä ja maailmaa ihmetellä. Kun uni lopulta vei voiton, nukuttiin onneksi kaikki niin hyvin, että heräsin virkeänä ihanalle aamiaiselle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti