maanantai 23. syyskuuta 2013

Kymmenen kuvaa kesään

Onnistun useimmiten löytämään hyvää jokaisesta vuodenajasta. Syksyssä parasta ovat värit, marjat, sienet, myrskyt, kynttilät, takkatulen lämpö ja reipas uuden aloittamisen tunnelma kesälaitumilla kirmaamisen jälkeen. Mukavista asioista huolimatta syksy on minulle vaikea. Mihinkään muuhun vuodenaikaan ei liity samanlaista luopumisen tuskaa kuin syksyyn. Se tarkoittaa aina sitä, että kesä on ohi ja seuraavan mahdollisimman pitkä aika. Kevään lapsen on sitä hankala hyväksyä. Pienenä koululaisena muistan joskus ihan itku kurkussa ihmetelleeni miksi kesän täytyy loppua.

Siksipä tartuin Elisan blogista bongaamaani 10 kuvaa kesään -haaseteseen. Haasteessa on tarkoituksena kuvata jokin sama paikka jokaisena kuukautena ensi kesään asti. Kuvakulmakseni kesänodotukseen valitsin näkymän kotimme ulko-ovelta naapuruston suuntaan. Ensimmäinen kuva on varsin syksyinen. Viikonloppuna otettuna olisi sekin todennäköisesti näyttänyt vähän eriltä, mutta tämä saa luvan kelvata. Kuva on otettu tänään 23.9. klo 16.


Laitetaan lisäksi vähän pirteämpi syyskuva. Eilen kerätty oksa pihan orapihlajasta. Tänään siinä ei enää ollutkaan yhtään marjaa. Olivat linnut tainneet käydä apajilla.

Ei kommentteja: