sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

Raju ratkaisu

Käytännön töiden edetessä, alkoi näyttää siltä, että ei ole millään tavoin järkevää säilyttää talon vanhoja kattorakenteita uusien rinnalla. 60-luvulla huoneiden väliseinät oli rakennettu keskelle alakerran huoneita, mikä oli osaltaan aiheuttanut katon notkahtamisen kahdessa kohdassa. Näytti siltä, että joudumme tekemään paljon ylimääräistä työtä vanhan katon suoristamiseksi, uusien rakenteiden ujuttamiseksi katon alle jne. Paloviranomainen suositteli vanhojen kattopäreiden purkamista, jottei kattoon jäisi ylimääräistä palokuormaa.

Kokonaisuutta arvioituamme, päädyimme hiukan harmistuneina lopulta siihen, että vanhat kattorakenteet puretaan pois ja tehdään vanhan hirsikehikon päälle kokonaan uudet rakenteet. Tämä ratkaisu yksinkertaisti työtä, mutta lisäsi osaltaan jännitysmomenttia. Suomen kesäsäiden vaihtelevuuden tietäen, tuntui hullurohkealta lähteä ratkaisuun, jossa väistämättä olisimme jonkin aikaa pressujen varassa. Koko talon huputtamista harkitsimme, mutta kustannukset olisivat nousseet n. 20 000 euroon, joten ajatuksesta luovuttiin.

Koko taloa on korotettu 20-luvulla tehdyssä isossa remontissa ja nyt kun yläkerta avattiin, voitiin se helposti havaita myös päädyn hirsistä. Ensimmäisessä kuvassa näkyy nurkka, jossa päädyn ylimmäinen hirsi on aiemmin viistetty välipohjan tasalta ylöspäin. 20-luvulla tilan ostaneet Teemun mummin vanhemmat Ilmari ja Fanny Riihihuhta tekivät ison remontin, jossa taloa korotettiin puolella metrillä. Se korotus näkyy välipohjan ja katon välisenä laudoituksena.

Koska päädyimme tekemään kattorakenteet muista syistä johtuen kokonaan uudestaan, harkitsimme arkkitehdin kanssa mahdollisuutta korottaa kattoa vielä hieman nykyisestä, saadaksemme lisää huonekorkeutta uuteen yläkertaan. Koepiirustusten perusteella talon ulkonäkö kestäisi 30-40 cm korotuksen, joten päädyimme korottamaan taloa eristyksen verran, eli n. 30 senttiä.

Välipohjan uusia rakenteita vielä vanhan katon suojassa.
Katon purku päätettiin toteuttaa kahdessa erässä siten, että puolet talosta olisi kokoajan "katon alla". Työ aloitettiin salin päädystä ja ensin purettiin ulkokatto, jonka jälkeen paikalle kutsuttiin metsäkone, joka keräsi katon palasina pois.

Pintamateriaali purettu ja purkua odottaen.

Siinä se vanha pärekatto vielä on. Tämän suojassa oltiin muutama päivä. Viimeksi se on "nähnyt päivänvalon" n. 100 vuotta sitten. Lopulta päreet osoittautuvat niin heikkokuntoisiksi, ettei niitä saanut ehjänä edes juurikaan kerättyä talteen.

14.6.2016 klo 7.45 Ensimmäiset kouralliset. Melkoinen nitinä ja natina.
Tässä tilanteessa lähdin päiväksi töihin.

Pala kerrallaan.


Kohta näkyy talosta läpi.

Avomallinen yläkerta.

Tästä päivästä alkoi 1,5 kuukautta kestänyt jännitys siitä, sataako vaiko eikö sada. Ja kuinka paljon sataa. Ja kestääkö pressut ja ne paikoillaan.

Tältä näytti, kun tulin iltapäivällä töistä kotiin. Kyllä piti pari kertaa nielaista.
Purkupäivän jälkeen alkoi vimmattu uuden rakentaminen. Salin päätyyn tehtiin uusia kattorakenteita ja jo pari viikkoa myöhemmin, heinäkuun alussa, oli aika tilata metsäkone uudestaan paikalle. Oli aika purkaa toinen puoli katosta.

Kyllä tässä hommassa on pienellä ihmisellä riittänyt ihmeteltävää.


Tällä kertaa jytinä oli sen verran kova, kun purettiin vanhaa piippuakin samalla, ettemme uskaltaneet olla sisällä. Purkua seurattiin pihalta käsin.
Takapihan puolelta näytti tältä. Myös kuvassa näkyvä piippu jouduttiin nappaamaan pois katon mukana.

Avomallinen tuli tästäkin päädystä.

Ja hurjasti silppua siivottavaksi. Vanha parveke on ollut rakentamisen aikana erinomaisen tarpeellinen "tellinki",

Mennyttä ja tulevaa. Rintarinnan.

Tästä se työ taas siivouksen jälkeen jatkuu.

sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

Takkakopista saunakamariksi

Domarlassa on ulkosauna vanhassa hirsirunkoisessa rakennuksessa. Saunan yhteydessä on kylpyhuone ja 70-luvulla vanhasta pesuhuoneesta modernisoitu "takkakoppi". Edellisen sukupolven nimitys saunan eteiselle olikin aika kuvaava. Huone oli ahdas, hämärä ja haiseva. Tilaa hallitsi iso arkkupakastin ja ties koska viimeksi käytetty avotakka. Muu tila oli epämääräisen tavaran (kuten mattojen ja kertakäyttöastioiden) varastona.

Saunan ennallistava remontti on ajankohtainen vasta muutaman vuoden kuluttua, kun talo on saatu kuosiin. Saunassa saa hyvät löylyt, vaikka kiuas joskus on vaihdettu sähköiseen ja lattiassa risteilee kolmea erilaista laattaa. Saunan ja pesuhuoneen osalta tilanne on siedettävä. Paitsi että harmittaa, miksi ikkuna on pitänyt joskus (syytän 70-lukua) tukkia ja tehdä tilasta ikkunaton..

Koska saunaremontti ei ole To Do -listan kärkikahinoissa (tai edes listallakaan vielä), on yleisen viihtyvyyden vuoksi tälle takkakopperolle tehtävä jotain! Homma alkoi pari viikkoa sitten, kun pyysin miestä ja lankoa siirtämään arkkupakastimen autotalliin odottamaan mahdollista muuttoa muualle. Aiemmin olin toki huonetta hieman siivonnut ja se pakastinkin oli ehditty 90-luvun marjoista tyhjentää.

Pakastimen lähdön jälkeen tyhjensin huoneen tavaroista ja siivosin & pesin pinnat. Samalla tilasin Måla & More -kaupasta purkin Annie Sloan kalkkimaalia, joka kiikutettiinkin Kaukokiidolla kotiin seuraavana päivänä! Maali osoittautui oikein mukavaksi käsitellä, mutta harmikseni loppui kesken. Vihdoin viikonloppuna maalia oli saatu lisää ja Teemu jatkoi työni loppuun maalaten seiniin toisen maalikerroksen sekä oviin ja pieliin somaa vaalean sinistä.

Varastosta sattui löytymään kolme siroa valkoista vanhaa tuolia ja kangaskaapista niihin sopivaa raitakangasta, joten kysyin kaverilta, josko voisin illalla tulla surauttamaan tuolinpäällisiin saumat. Nitojalla kankaat kiinni ja uusi kalustus alkaa olla hyvällä mallilla!

Tuolit ennen uudelleenverhoilua.
Muutos pienessä on huikea, mutta sattuneesta syystä ei tullut ennen -kuvia otettua ollenkaan. Aina käy näin. Alan toimeen niin rivakasti, että dokumentointi unohtuu. Kalustus on kuvissa vielä siinä määrin vaiheessa, että oikealle ulko-oven taakse on tulossa valkoinen kaappi pyyheliinojen säilytystä varten ja sen viereen naulakko pyyhkeille. Täydennän kuvakavalkadia kunhan ehdin tuosta kulmasta ottaa kuvan myös. Samalla koitan saada avotakan näkyviin.

Saunakamari valmistui juuri juhannuksen alla, jolloin tuoksua tilaan saatiin tuoreilla juhannusruusuilla.

Uudelleen verhoiltujen tuolien kaveriksi toin varastosta kevyen tarjotinpöydän.

Ovi ja listat maalattiin sinisiksi.
Käytetyt maalit:
Annie Sloan Wall Paint, väri Old White
Annie Sloan Chalk Painti, väri Louis Blue

torstai 26. toukokuuta 2016

Vähän tehokkaampi siivouspäivä

Jouduimme hakemaan talon remontille uutta rakennuslupaa, koska halusimme ennallistaa 60-luvulla radikaalisti muutetun kattokulman ja lisäksi rakentaa talon päätyyn kokonaan uuden kuistin.

Aivan ennallistamisesta emme rehellisyyden nimissä kyllä voi puhua, koska kaavelin ennallistamisen lisäksi toiveenamme oli tehdä taloon kaaveli myös takapihan puolelle ja talon pitkänomaisesta muodosta johtuen yläkerran huonetilojen toimivuuden vuoksi päätettiin samassa yhteydessä tehdä yhteensä kuusi kattolyhtyä, eli kattorakenteeseen kuuluvaa kattoikkunaa.

No, uudesta rakennusluvasta johtuen, on talon yläkerran rakenteita vahvistettava siten, että ne vastaavat nykyaikaisia rakennusvaatimuksia. Tutkimme olemassa olevia rakenteita arkkitehdin, rakennesuunnittelijan ja vastaavan mestarin kanssa ja lopputulos oli se, että niin välipohjaan kuin yläpohjaankin olisi lisättävä runsaasti uusia rakenteita. Itse pidin linjausta liiallisena ja ihmettelin, miksei katto pystyssä pysyisi, kun se on tähän astikin pysynyt. Ymmärrykseni kuitenkin lisääntyi siinä vaiheessa, kun yläkerran vanhat huoneet oli purettu ja teimme testin. Teemu "nytkytti" välipohjan rakenteita salin päädyssä ja minä seisoin talon keskivaiheilla, eli 10-14 metrin päässä Teemusta. Liike tuntui siellä asti, vaikkei kyse ollut edes hyppimisestä.

Yläkerran huoneen purkua. Taustalla näkyy salin päällä oleva vintti, jossa ei huoneita ollut.
Turun kodin  remontissa lapioimme vanhoja eristeitä siten, että uudet kertopuurakenteet saatiin ujutettua väliin ilman eristeiden poistamista. Tässä tapauksessa urakka tuntui liian suurelta noin toteutettavaksi, kun eristettä oli paikoin jopa puoli metriä. Niinpä päädyimme tilaamaan suurtehoimurin imaisemaan vanhat puru-, turve- ja olkieristeet pois niin välipohjasta kuin yläpohjastakin. Toukokuun alussa imuri seisoi pihalla kaksi päivää ja kaksi miestä huhki valtavan letkun varressa töitä. Teemu ja isäni tekivät edellä purkutöitä ja edesauttoivat imuroinnin sujumista. Pölyistä, sotkuista ja hikistä hommaa, mutta ilahduttavan nopeasti se sujui, kun oli noin tehokas kone käytössä.


Odotettu imuri parkkeerasi lähelle taloa, että putki riittää perimmäiseenkin nurkkaan.
Ensin tyhjennettiin yläpohja.
Sitten välipohja. Tässä salin pääty työn alla.
Tässä kuvassa näkyy hyvin, kuinka eristeitä oli eri kerroksissa. Alimmaksi oli siististi kantavien, kauniiden hirsien väliin ladottu pahnoja, sitten päällä purua. Paikoitellen myös turvetta.


Ja näin puhdasta tuli. Tuntui upealta nähdä, kuinka vanhat rakenteet todella kulkivat. Tässä kuvassa näkyy kohta, jossa taloa on joskus jatkettu. Hirsistä kävi myös selväksi, että kaikkia ei ollut suinkaan tätä rakennusta varten veistetty, vaan ne olivat olleet jossain muualla jo aiemmin käytössä.
  
Sama liitoskohta eri suunnasta.

 
Siivottu näkymä salin vinttiin. Alakerrassa sali on n. puoli metriä muita huoneita korkeampi. Tältä ero näyttää vintissä.

Päivä pulkassa ja vintti tyhjä. Huikeaa!

tiistai 3. toukokuuta 2016

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty

Totesimme jo viime kesänä, silloin kun muutto maalle tuntui vielä olevan ikuisuuden päässä, että Domarlassa on edessä niin massiivinen remontti, etteivät lentävät ideat ja omat ruutupaperiraapustukset riitä toteutuksen tueksi. Oli myös vahva epäilys siitä, että muutoksia on tarpeen tehdä siinä määrin, että kunnalta on haettava uusi rakennuslupa.

Otimme yhteyttä työni puitteissa tutuksi tulleeseen arkkitehti Seppo Pärnään ja pyysimme häntä puolisoineen käymään tilalla. Vierailu oli mielenkiintoinen ja oli hienoa katsoa tuttua paikkaa rakennusperinteeseen paneutuneiden ihmisten avulla ihan uudesta näkövinkkelistä.

Paikka näyttäytyi Sepolle ja Virille eheänä kokonaisuutena ja he arvostivat erityisesti pihapiirin harmoniaa ja tilan pitkää historiaa. Muutosten suunnittelutyö saatiin hyvään alkuun ja muutaman tapaamisen jälkeen ideamme olivat jalostuneet Sepon toimesta paperille. Syksyllä keräsimmekin ammattilaisten joukkoon vielä kokeneen rakennesuunnittelijan ja lupsakan, mutta säntillisen insinöörin vastaavaksi mestariksi.

Lokakuussa rakennuslupa olikin käsissä ja aiemmin arveltujen suunnitelmien lisäksi tarvittiin vielä LVI-suunnitelma. Nyt siinäkin on jo rakennusvalvonnan leimat päällä. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Vai miten se nyt menikään. Ei tässä ehkä vielä puolivälissä silti olla, mutta ainakin tiedetään mitä tullaan tekemään. On se sekin jo jotain!

Joskus kun talo saadaan valmiiksi, riittää tässä näitä kunnostettavia kohteita muitakin.
Kuvan ulkopuolella taitaa olla vielä neljä rakennusta.
Arkkitehti hahmotteli tähän asemapiirrokseeen tuleviakin polkuja ja muita pihan juttuja,
mutta saa nähdä, millaiseksi puutarha muotoutuu.

tiistai 8. maaliskuuta 2016

1-vuotiaalle oma huone

Syksyllä teimme uuden kodin salikamarista makuuhuoneen koko perheelle. Lennart-poika nukkui omassa pinnasängyssään ja me ruhtinaallisen leveässä 180 senttisessä paripedissä,

Tammikuun lopussa toteutetun muuton myötä muutti uuteen kotiin myös erinomainen Svane-sänkymme Turusta ja se tietenkin piti saada käyttöön. Siirsimme tupakamarista sohvakaluston autotalliin ja asetimme sängyn siihen. Viikon verran taisimme nukkua vähän molemmissa huoneissa. Ensimmäinen ilta tupakamarissa tuntui kauhealta, kuin olisin hylännyt lapseni, kun aioin mennä eri huoneeseen nukkumaan. Nyt järjestely onneksi jo tuntuu kaikkien kannalta oikein toimivalta.

Ja mikä tärkeintä: Ison parisängyn lähdön seurauksena salikamariin saatiin riittävästi tilaa ihan oikealle lastenhuoneelle!


Lennartin huoneeseen ei hankittu mitään uutta, mutta koottiin huonekaluja eri puolilta. Sydämeksi asetettiin Turun tuvasta tuttu vanha sivustavedettävä penkki, johon askartelin vanhasta 90-senttisestä aeroflex-patjasta ja sohvaan alunperin tehdyistä vaahtomuovipatjoista pehmoisen pohjan.


Säilytyskalusteina toimivat Muuramen laatikostot, jotka kätkevät sisäänsä niin pojan vaatteita ja tarvikkeita (kantorepusta hoitolaukkuun ja vaippoihin) kuin lelujakin. Seinällä on pari string pocket-hyllyä ja toisella seinustalla kustavilainen pikkukaappi. Oven taakse jäävään kulmaan rakennettiin pieni hyllykkö talon vanhoista naulakoista, joista toinen oli meillä jo Turun kodissaan naulakkona.


Valaisimiksi tähän huoneeseen sijoittui vahingossa pääasiassa "design-valaisimia". Kattovalaisimena Turun kodin keittiöstä Yki Nummen Kartiot, Muurame-laatikoston päällä Modern Art ja String-hyllykössä Block. Näiden lisäksi kustavilaisen kaapin päälle laitettiin vielä pieni pöytävalaisin ja naulakkokulmaukseen sinisävyiset pallovalot, joita Lennart rakastaa ja mielellään uudelleenmuotoilee.


Lattialla on entisen olohuoneen karvamatto ja naulakkonurkkauksessa itsetekemäni leikkimatto, joka jäi Lennartin vauvavaiheessa aika vähälle käytölle.


Leppoisia leikkejä pienelle miehelle toivoen,
Carita