sunnuntai 29. tammikuuta 2017

Katto ja yläkerran ikkunat

Remontti on edennyt aikalailla suunnitellussa tahdissa, vaikka täällä blogissa onkin hiljaista. Lapsiperhearjen, töiden ja tämän remontin yhdistäminen täyttävät päivät aika tehokkaasti. Päiväkirjaa ei meinaa ehtiä kirjoittaa.

Marraskuun alussa yläkerran "ulkovaippaan" puhallettiin eristevilla ja samaan syssyyn Teemu ja isä asensivat pääosan yläkerran ikkunoista paikoilleen. Toimenpiteet lämmittivät mielen lisäksi aivan huomattavasti niin alakertaa kuin yläkertaakin, kun lämmön karkaaminen harakoille loppui.
 
 


 
Ikkunoista olemme ihan erityisen iloisia. On tosi mukavaa työskennellä luonnonvalossa ja kyllä vaan puusepän tekemät perinneikkunat ovat kauniit. Ikkunathan tilattiin Hanneksen puusepänverstaalta Tuuloksesta.


Tammikuun aurinko pilkistää kuusien välistä.
Valoa rakentavalle kansalle.
Peltikaton valmistuminen otti aikaa hiukan enemmän kuin osasimmekaan arvata. Peltiseppä oli kiireinen muissa töissään ja meidän työmaalla töihin tuli syksyllä siitä johtuen parin kuukauden tauko. Lopulta katto valmistui kuin valmistuikin viime vuoden puolella. Muutaman tunnin päivän peltiseppä teki vielä uudenvuoden aattona. Tälle alkaneelle vuodelle jäi vielä syksytorvien asennus (jonka voi tehdä vasta kun uusi ulkolaudoitus on tehty) ja yhden savupiipun pellitys (jonka voi tehdä vasta, kun se savupiippu on rakennettu).

Tässä peltikatto on viimein valmiina.
Kaaveliin on tietysti tuon työmaaoven tilalle tulossa vielä kolmas ikkuna.

Ei kommentteja: