keskiviikko 25. joulukuuta 2013

Kymmenen kuvaa kesään: Joulukuu

Joulukuun kuvan muistin ottaa suunnilleen ajallaan, mutta tänne se unohtui laittaa joulun hulinoissa. Ajastin julkaisun kuitenkin kuvanottopäivään.

Joulun tienoo oli täällä Lounais-Suomessa (niinkuin koko maassa) harvinaisen lämmin ja vähäluminen. Itse kyllä muistelisin että lapsuuden jouluinakin oli enemmän sääntö kuin poikkeus, ettei lunta ollut ja joulupukki joutui turvautumaan poron sijasta milloin mihinkin menopeliin. En siis sillä tavalla kamalan tavattomana osannut lämpöistä joulua pitää. Toki taitaa olla harvinaista, että kasvukausi jatkuu jouluun saakka ja voikukat kukkii vuodenvaihteessa.

Kaiken kaikkiaan. Sumuista ja nuhjuista oli joulun aikaan. Jos jotain hyvää tästä, niin ainakin ajokelit olivat kohtalaisen kesäiset ja lämmityskulut pysyivät maltillisina.


Sumuisen ankea kuva vaatii ehdottomasti kaverikseen piristystä sisätiloista.




Ei kommentteja: