Heti vuoden alkajaisiksi pääsimme starttaamaan kaupungin lupabyrokratian vuoksi viivästyneen vinttiremontin. Kotimme sijaitsee vanhassa puutaloyhtiössä, jossa varsinaiset asuintilat ovat keskikerroksessa ja asuntoihin kuuluvia "aputiloja" on vintillä ja kellarissa. Meidän asunnon osalta vain vintissä, koska tämä sijaitsee talon kulmassa ja neliöitä on siten keskikerroksesessa tuplaten muihin asuntoihin verrattuna. Mahdumme hyvin olemassa olevaan asuintilaan, johon teimme muuton yhteydessä pientä pintaremonttia. Yläkerran kasvupotentiaali haluttiin tiestysti silti käyttää hyödyksi ja melko lohduttomasta lähtötilanteesta huolimatta töihin ryhdyttiin. Vintiltä pois kärrättävän tavaraan määrä oli a-i-v-a-n valtava ja edelleen poltamme (kolmatta talvea) vintistä kerättyjä ja purettuja puita, jotka on korvattu vankemmilla, nykynormit täyttävillä (ja valitettavasti myös paljon vanhoja rumemmilla) tukirakenteilla. Vinttiprojektista myöhemmin lisää.
Tammikuussa alkoi myös tähän astisen elämäni pisin, mielenkiintoisin ja stressaavin työnhakuprosessi. Lähellä sijaitsevassa pikkukunnassa oli vapautumassa kunnanjohtajan paikka ja olin vastikään valmistunut kunta-alan opinnoista. Kokemustakin alalta oli ehtinyt kertyä mukavasti opiskelujen aikana. Omasta innosta, uskosta itseen, läheisten ja tuntemattomienkin kannustuksesta, kunnan edustajien kanssa käytyjen keskustelujen perusteella ja ties minkä muun voimalla sain rohkeutta lähteä tavoittelemaan paikkaa. Kevään kestäneen prosessin, haastattelujen, soveltuvuustestien, valitusaikojen ym. jälkeen aloitin työt kunnassa kesän korvalla. Monet kerrat olen saanut todeta olevani juuri oikeassa paikassa.
Keväällä meille tapahtui yllättävä, iloinen "perhetapahtuma". Aluksi saimme kahdeksi kuukaudeksi hoitoon pienen koirapojan ja myöhemmin koiran kotiuduttua meille hyvin ja meidän ihastuttua häneen aivan valtavasti, saimmekin ostaa pikkuisen kokonaan omaksi. Olemme edelleen päivittäin onnellisia siitä, että meille tuli vähän kuin vahingossa pikku-otus, joka on kiltti, luottavainen ja varsin yhteistyökykyinen kaikintavoin. Tässä kuvassa Naskali haaveilee maistiasta miehen synttäriherkuista:
Keväällä sain tärkeän kunnianosoituksen ja vastaanotin merkittävän luottamustehtävän. Mieheni sai aikoinaan tapaamisemme aikoihin pienen suloisen kummipojan, josta on matkan varrella tullut tottakai tärkeä minullekin. Poika on ollut kuin oma kummilapsi, enkä asian virallista puolta ole sen kummemmin pohtinut. Keväällä kummilapsen perheessä kyläillessämme pyysivät vanhemmat myös minua pojan kummiksi. Olin ja olen vieläkin otettu kunniasta ja luottamuksesta. Kun vain osaisin olla saamani tehtävän arvoinen!
Olin jo jonkin aikaa ehtinyt vähän odottaa ja toivoa kosintaan. Reippaana tyttönä olisin voinut itsekin mösjöötä kosia, mutta kun tämä oli aiemmin ilmoittanut, ettei käy moinen laatuun, niin en sitten rohjennut. Asia oli jo mielestäni unohtunut, kunnes muutenkin aivan ihanan ja ikimuistoisen Kökarin reissun viimeisen illan yllätykseksi kiirehdittiinkin iltasaunasta vielä ihailemaan auringonlaskua läheiselle kalliolle. Auringonlaskun upeimmalla hetkellä mies polvistui viereeni ja esitti tärkeän kysymyksensä. Hääpäivä sovittiin tämän vuoden kesälle jo pian kosinnan jälkeen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti