Elämän helmiä.

Vietimme häitämme viikko sitten. Häitä edelsi ikimuistoinen, mukava valmisteluviikko, jonka tiimellykseen mahtui iloa, onnistumisia, kommunikaatiokatkoksia ja hienoista hässäkkääkin. Viikko sisälsi to do -listoja ja kymmeniä puheluita suuntaan ja toiseen.  Arkisia töitä ja hiukan huoltakin. Onneksi apunamme olivat upeat kaasot ja bestmanit, siskoni, joka toimi myös häiden seremoniamestarina sekä vanhempani, joilla tuntui useimmiten olevan hommat paremmin hanskassa kuin osasimme odottaakaan.

Hääpäivästä tuli lopulta täydellinen (ehkä hieman subjektiivinen näkemys, mutta silti..). Elokuun puolivälissä näytti jo siltä, että syksy tulee ihan väkisin. Onneksi joku päätti toisin ja hääpäivämme 24.8. oli upea kesäpäivä! Teen häistä ja päivästä kunnollisemman päiväkirjamaisen merkinnän sitten, kun saan valokuvaajilta enemmän kuvia. Nyt vain pieni maistiainen päivän tunnelmista.


Koko päivää ja viikkoa on tosin mahdotonta summata mitenkään. Saimme toisemme ja saimme jakaa elämämme tärkeimmän päivän rakkaidemme ja läheistemme kanssa. Etukäteen ajattelin, että häät ovat juhla juhlien joukossa. Muttei se ihan niin ollutkaan. Omat häät ovat ihan erityinen juttu, eikä siitä kokemuksesta näköjään ihan äkkiä toivukaan. Onneksi!

Juhla-aamuna hääkimppu ja vieraiden kiitoslahjoja korissa.

Tunnelmaa julhapaikalle luotiin kukilla, helmillä, pitsillä ja pitkillä kynttilöillä

.

Olin juhlien kukkiin enemmän kuin tyytyväinen. Kukkateema rakentui syyshortensioiden ympärille ja täydentyi valkoisilla daalioilla, vanhan vaaleanpunaisia eustomilla, valkoisilla orkidoilla, pienillä tertturuusuilla ja muutamilla mummin puutarhasta löytyneillä mausteilla.

Viimeiset hetket ennen vihkimistä. Kirkkoon lähdössä ja taitaa sulhasta hiukan jännittää.

Kuulutukset ja kodinsiunaus heinäkuussa

Rehellisyyden nimissä on tunnustettava, että vaikka puhumme remontin loppurutistuksesta, ei ihan kaikkea, eikä ihan viimeistä piirtoa myöten saatu valmiiksi kodinsiunaukseenkaan mennessä. Pieni pyrähdys jäi vielä ennen häitä tehtäväksi ja varsinkin sisustuksen osalta moni asia odottaa vieläkin makusteluaan. Kuitenkin. Remonttityömaa on väistynyt ja tämä koti mahtuu olemaan koti jo ihan kokonaan.

Unikeonpäivänä vietimme Teemun mummin 95-vuotisjuhlia ja illalla kotona odotti vielä valtava siivousurakka. Onneksi oli apulaisia silloinkin. Äiti taisi pilkkoa keittoon juurekset ja tehdä yhtä sun toista muutakin. Isä oli saanut kesäflunssan ja sairasti kotona niin lauantain kuin sunnuntaisen juhlapäivänkin. Se oli toki hiukan harmillista.

Päivä venyi ympäripyöreäksi ja kakkutaikinan laitoin pyörimään illalla yhdeltätoista. Halusin kaiken mahdollisimman valmiiksi lauantain puolella, joten taittelin kahvikuppeihin servettejä vielä kahdelta yöllä, kun sähköt menivät. Koko naapururusto katuvaloja myöten pimeni ja minäkin totesin nukkumaanmenoajan pakolla tulleen. Vaikka kuinka oli kesäyö, tuli sisätiloihin kovin pimeää.

Aamulla heräsin seitsemältä lohisopan keittoon ja viimeisten järjestelyjen tekoon. Mummi ja vanhempani tulivat puoli kymmeneltä ja yhdessä ehdimme ajoissa kiven heiton päähän Mikaelinkirkkoon. Kirkossa alkoi jännittää, että mitä jos meitä ei kuulutetakaan. Muistivat sentään ja ehtoollisellakin käytiin, kun oli messusta kyse.

Kotona aloitimme ruokailulla ja edeltävästä kastetilaisuudesta tultuaan sai pappikin keittoa ja saaristolaisleipää syödäkseen. Itse siunaus oli tosi kaunis ja vähän itketti papin puheen aikana. Meidän Naskali-koira asettui tyytyväisenä papin jalkoihin alttarin edustalle koko tilaisuuden ajaksi. Se tietysti nauratti kaikkia, pappiakin. Lopuksi vielä äiti luki kauniin, tilaisuuteen sopivan runon.

Päätteeksi kahviteltiin suloisen sekalaisista perintökupeista kesäisiä kahviherkkuja.

Rempan loppurutistus

Remontti alkoi tammikuussa 2012. Tähtäimenä oli noin vuoden rutstus, mutta muutokset työrintamalla, yllätykset vanhassa talossa, muu ELÄMÄ ja remppaväsymys venyttivät tavoiteaikataulu puolella vuodella. Viivästys venytti ajoittain hermoja, keskeneräisyys kismitti ja kodin ulkopuolinen sosiaalinen kanssakäyminen ajautui minimiin.

Keväällä sovittiin tuparit pidettäväksi 15.6. No ei pidettykään silloin, koska tavoiteajankohdan tilanteessa eteisessä ei voinut kulkea ilman kenkiä (muovimaton alta ei löytynytkään puhdasta lautalattiaa, vaan tasoitteella ja sadoilla nauloilla kuorrutettu lautalattia). Alakerran kamarin kunnostusta ei ollut tuolloin vielä aloitettukaan, eikä alakerran vessassa ollut muuta kuin kaksi pönttöä. Ei edes valoa, saati ovea.

Koska tuparisuunnitelma meni pieleen, päätettiin tähän tarkoitukseen varattu viikonloppu hyödyntää ja järjestimme hääskumppamaistiaiset. Kannattikin pitää maistajaiset, sillä valinta sai huomattavasti kiitosta ja kehuja osakseen! Sauna sentään saatiin korkattua noiden illanistujaisten yhteydessä.
 

No, seuraavaksi tähtäimeksi asetettiin sunnuntai 28.7., jolloin avioaikeemme kuulutettaisiin kirkossa. Olimme kutsuneet lähimmät sukulaiset hääkutsujen yhteydessä myös kuuliaiskahville ja pyysimmekin vihkipappiamme siunaamaan kotimme samana päivänä.

Kesähelteet koettelivat, mutta olimme sissejä ja urakoimme remppaa valmiiksi kiihtyvällä tahdilla.  Juhannuksen jälkeiselle ajalle laadimme tiukan työlistan, jossa jokaiselle päivälle oli merkitty työtehtävä ja sen suorittaja.

Lista osoittautui ajoittain yltiöpäiseksi ja mahdottomaksikin, mutta lopputuloksena oli kuitenkin kaikkien tehtävien ruksaaminen tehdyksi. Ilman listaa siihen tuskin olisi pystytty, kyllä ulkona paistanut kesä sen verran houkutteleva oli!

Kuvat puhukoot puolestaan. Loppurutistus oli melkoinen!

Loppurutistusta hidasti eteisen muovimattolattian alta löytynyt yllätys: paksu kerros tasoitetta, jota emme olleet kulmista tehdyissä koekurkistuksissa havainneet.

Sauna valmistui jo kesäkuun puolivälissä käyttökuntoon. Tässä vielä kuivaharjoitellaan.

Ihan pientä laittoo enää. Oisko tossa sahauksessa ovenkarmi..

Elina-siskokin ennätti hätiin ja olikin erinomainen tapettinainen!

Eteisessä näytti tältä 2 päivää ennen juhlaa!

Vaikkei näistä kuvista ehkä uskoisi ja vaikkei silloin itsestäkään siltä tuntunut. Saatiin kaikki valmiiksi juuri ajallaan. Ei hetkeäkään liian aikaisin, mutta riittävän ajoissa kuitenkin. HUH! Ei pelkästään aikarajan pitämiselle, vaan ennenkaikkea sille, että SE ON NYT (enimmäkseen) OHI. Ilman perheen ja ystävien apua tässä pisteessä ei missään tapauksessa oltaisi vieläkään. Kiitos!

Rempan aikaansaannoksia ja ennen-jälkeen -askarteluja luvassa myöhemmin.

Valon pisaroita

Tällä viikolla uutisoitiin ennätyksellisen vähistä aurinkoisista hetkistä tämän talven aikana. Vuoden vaihteen jälkeen valon lisääntymisen on huomannut jo ihan selvästi ja varmasti valkoinen lumipeite on auttanut asiassa osaltaan. Pimeys ei ole niin pimeää, kun maassa on hanki.

Pimeys on oikeastaan paikoittaista ja sen haittavaikutuksest yksilökohtaisia. Joinakin vuosina olen ollut syystalven pimeydessä tavallista väsyneempi, mutta erityisen väsyväistä sorttia en koe olevani. Maanantain myöhäisellä iltalenkillä tätä maalaistyttöä oikein kismitti, kun kaupunki on valaistu niin tehokkaasti, että maalaismainen kaupunginosammekin oli aivan vaaleanpunainen. Olen sitä mieltä, että ihminen tarvitsee myös pimeyttä ja hiljaisilla tonttikaduilla katuvalojen polttaminen yöt läpeensä on silkkaa energian hukkaa ja valosaastetta ihmisten koteihin.

Tämä talvi on ollut minulle monella tavalla uuden oppimista, muutosta ja vauhtia, niin töissä kuin jonkin verran kotonakin. Työpäivät hujahtavat ohi vilahduksina, kun asioita tapahtuu hurjan paljon. Mullistukset aiheuttavat tottakai myös huolta ja enemmän työtä, mutta tähän mennessä kaikesta on onneksi selvitty ja pöhinä tuntuu olevan pääasissa duurivoittoista. Ehkä tästä sävystä johtuen, olen tänä talvena huomannut monet kerrat olevani erinomaisella tuulella hypätessäni työpäivän päätteeksi auton rattiin ja sukeltaessani pimeään pussiin, jossa silmät saavat seurata penkkoja peurojen varalta herkeämättä.

Tavalliset työpäivät kuluvat pääasiassa sisätiloissa tai paikasta toiseen autolla siirtyen. Lounaspaikkaan sentään kävelemme aina sään salliessa, niin saa vähän happea päivän aikana. Eilinen oli erilainen. Aamupäivällä kävin maastossa tonttiasioissa ja iltapäivällä tutkailimme hanketyöntekijän kanssa metsäpalstaa, jolla ensi viikolla alkavat perinteisin menetelmin tehtävät raivaustyöt. Paikka on todella kaunis, ja kunhan kulkuyhteyksiä on vähän avattu, toivon kuntalaisten ottavan lähiluonnon luontevaksi virkistäytymispaikakseen.

Seurataanko pupun polkua?

Kun päivän aikana oli saanut olla ulkona parin tunnin ajan, syntyi iltapäivällä tekstiä hurjalla innolla. Kotiin lähtiessäkin olin täynnä virtaa ja suunnitelmia, mitä sitä illan aikana vielä voisikaan tehdä.

Otollista maaperää hyvälle vireelle kauniit kevättalven päivä tarjoavat nyt ylenmäärin. Tämäkin aamu alkoi kauniilla auringonnousulla. Voi onnekkaita, jotka saavat näin hurmaavassa säässä viettää hiihtolomiaan!

Aamun herkkää tunnelmaa vanhalta Hämeen Härkätieltä.

Pienen budjetin päivitys

Muistellaan vielä menneitä:

Kotimme asuinkerros oli kohtalaisen kivassa kunnossa,  ostaessamme asunnon. Ajattelimme voivamme muuttaa tavarat suoraan sisälle ja asettua taloksi. Suunnitelmat ja haaveet olivat jo asunnon yläkerrassa. Esittelyssä taisimme ihastua tähän:

Olohuonetta ennen

Ja jotenkin myös tähän:

Ennen muuttoa tilasimme lattian hiojan (jonka hyvästä työnjäljestä en tainnut ottaa kuvaa laisinkaan), mutta muuten uskottelin itselleni ja muille, ettei valmis asuinkerros muuta remppaa tarvitsisikaan. Taloyhtiöön oli tehty ikkunaremontti jo yli vuotta aiemmin, jonka jälkeen tämän meidän asunnon ikkunat olivat jääneet sisäpuolelta viimeistelemättä (tämä oli sovittu asukkaiden itse hoidettavaksi). Pari viikkoa tammikuun pakkasissa asuttuamme kävi selväksi, että ikkunanpielien tilkkimisellä oli todella hoppu. Tuuli vain humisi nurkissa.

Samaan aikaan alkoi olohuoneen kulahtanut 80-90-luvun ei-oikein-minkään-värinen tapetti tympiä, joten päätimme repiä tapetin pois ja maalata seinät selkeillä väreillä. Värisävyn valinta ei ollutkaan aivan yksinkertaista. Pitkällisen pohdinnan ja kokeilujen jälkeen ikkunaseinille valikoitui Tikkurilan sävy Kallan valkoinen ja "sisäseinille" granuliitin ruskea.

Väritestejä, joista yhtäkään ei lopulta valittu.

Tämmöinen siitä sitten tuli. Tyytyväisiä olemme värivalintoihin vieläkin.. Tavaraa ja kasveja on hiukan tullut lisää sittemmin :)

olohuonetta jälkeen.

ja toiseen suuntaan.

Takan luukut eivät toimineet kunnolla, joten ne vaihdettiin uusiin. Vanhoja ei löytynyt sopivan kokoisena, joten teetimme paikallisella tekijällä uudet luukut. Materiaaliksi valikoitui lasi, jotta viilehköltä tuntuneessa kodissa saataisiin hyödynnettyä myös säteilylämpö.

Melkein vuosi keikuttiin näin. Urakkana oli tyhjentää vintti kaikesta rojusta ja muutamista aarteistakin. Yläkerran rakentaminenkin oli tarkoitus aloittaa jo juhannuksen 2011 tienoilla, mutta lupabyrokratia teki tepposet ja lopulta pääsimme työhön vasta vuoden 2012 alussa.

Juuri ennen vinttirempan aloitusta teimme lähinnä Teemun ja isien voimin kevyen  kasvojenkohotuksen keittiöön. Puiset ja puunväriset kaapinovet sekä välitilan beiget laatat maalattiin valkoisiksi, työtaso vaihdettiin puiseen ja vahattiin tummahkoksi. Loisteputkivalaisimet vaihdettiin pieniin ledeihin ja hana uuteen. Konet pysyivät tässä vaiheessasamoina, samoin allas.

Keittiötä ennen

.. vielä vähän keskeneräisenä

Nykyään keittiössä näyttää tältä.

Ikkunoiden viimeistelyn ja yläkertaremontin aiheuttaman eristysten parantamisen seurauksena ei tämä koti niin kovin viileä enää olekaan. Sopivan lämpöinen ja mukavasti hengittävä!