keskiviikko 21. syyskuuta 2011

Karvapalloja tuolin alla

Tällä viikolla meillä on asunut kaksi aivan valloittavaa tapausta. Siskoni Japaninpystykorvatytöt Ronja ja Viivi saapuivat muutamaksi päiväksi kylään. Koira-arki on varsinkin kaupungissa vähän erilaista kuin kahden aikuisen tavallinen arki. Koirat ovat uskomattomia velikultia ja saavat aikaan hauskoja tilanteita ja jatkuvia hymyjä vastaatulijoissa, naapureissa ja tietysti tiuhimmin meissä itsessämme.

Pikku-Viivi

Isosisko-Ronja iltapäiväunilla
Plussan puolelle on jääty selvin luvuin, vaikken täysin voi kieltää hampaidenkiristelyäkään. Esimerkiksi niissä tilanteissa, joissa koira lenkillä haukkuu into piukeana vastaan tulevaa autoa/pyöräilijää/kävelijää/koiraa tai aikoo pelottavalla murinalla, haukulla ja rettelöimisellä säikyttää roska-auton matkoihinsa. Myös tärkeän puhelinkokouksen taustalle järjestynyt, ohikulkevan auton aiheuttama, haukkukonsertti meinasi saada hymyn hyytymään. Mutta.. pikkujuttuja nämä on kaikkeen iloon, seuraan ja hauskuuteen verrattuna.

Eilen käytiin koirien kanssa sienimetsällä. Eikä riemulla ollut rajaa. Sienisaalis jäi vähän tavallista pienemmäksi, mutta se ei haitannut. Oli paljon hauskempaa välillä juosta metsässä ihan vaan juoksemisen ilosta! Vauhtia oli siinä määrin, että valkoisista papanoista ei  juurikaan kuvia onnistunut saamaan.

Sieniäkin todistettavasti oli.
Metsässä oli ihania värejä, mutta siellä otetut kuvat olivat koirien vikkelyydestä ja kuvaajan taitamattomuudesta johtuen tätä luokkaa.
Summa summarun. Koirat on yltiöpäisen ihania otuksia! Mutta elämää, olemista ja ajankäyttöä on kyllä mietittävä tarkkaan ennenkuin alkaa tosissaan haaveilla omasta koirasta tai muusta lemmikistä. Onneksi lähipiirissä on näin viehättäviä persoonia, joita varmasti saa jatkossakin lainaan, kun kuume käy sietämättömän kovaksi!

Suukkoja karvapalleroille!


Ja niin. postauksen nimi viittaa tietysti kaupanpäällisenä tulleeseen lieveilmiöön:

keskiviikko 14. syyskuuta 2011

Pientä juhlaa puolikkaista

Tavanomaisen arkisen ja kiireisen päivän iltana pysähdyimme poikaystäväni kanssa juhlistamaan puoltatoista yhteistä vuotta. Joku voisi sanoa, että tuommoista on turha juhlia, mutta meille puolikkaiden juhlimisesta on tullut luontevaa. On ihanaa söpöstellä omia juttuja: puolikkaita syntymäpäiviä, puolikkaita vuosipäiviä, nimipäiviä, pikkuista joulua joulukuun alussa jne.

Jokainen arkipäiväkin on erityinen, mutta silti, pienikin syy juhlaan on parempi kuin ei syytä ollenkaa. Isot tai pienet juhlat, huomioimiset, muistamiset ja juhlistamiset piristävät päivien ketjua. Juhlava piristysruiske tuli tälläkin kerralla tarpeeseen. Vaikka lahjoja ei vaihdettu, eivätkä tarjoilut olleet shampanjalasillisia ja paria kaunista konvehtia kummemmat, teki yhteinen hetki päivästä juhlan.

Ilta oli ihana, mutta kuvassa näkyvä Pommery-shamppanja ei päätynyt suosikkiemme listaan..

Ulkona riehuvasta syysmyrskystä huolimatta: muistetaan toisiamme ja tehdään aina välillä arjesta juhlaa <3

maanantai 12. syyskuuta 2011

Sommar på burk

Kotimaisuuden suosiminen oli itsestäänselvä arvovalinta jo lapsuudenkodissani. Opin sain siis kotoa, mutta välillä huomaan olevani varsinkin ruoan suhteen vähän fanaattinen. Suuhunpistettävän on oltava  tuoretta, puhtaasti tuotettua ja mahdollisimman vähän jalostettua. Niin ja tietysti mahdollisimman läheltä.

Vuodet kaukana tutuista metsistä, huonojen säilytystilojen kerrostalokodeissa ovat vieraannuttaneet itse tekemisestä ja olenkin vuosikaudet tyytynyt tihrustamaan torilla ja ruokakaupassa ruokien alkuperää ja tuotantotapoja. Unohtanut, että itse voisi tehdä paljon enemmän.

Nyt on toisin! Tänä kesänä taikasanoja ovat olleet kotitekoisuus ja luonnollisuus. Pystytimme keväällä uuden kotimme pihaan pienen ruukkupuutarhan. Pirttiviljelmä tuotti kesän tomaatit, monenkirjavat yrtit, muutaman kesäkurpitsan, suun makeaksi mansikoista ja chiliä tällä kulutustasolla monen vuoden tarpeiksi.


Varsinaiset hamsterin oireet alkoivat kesäkuussa raparperimehulla ja -hillolla. Urakka jatkui kymmenellä luomumansikkakilolla ja muutamalla isolla innolla poimitulla ahomansikkakipollisella. Villivadelmia löytyi metsistä litratolkulla. Samoihin aikoihin kypsyivät mustikat ja ensimmäiset kanttarellit. Heinäkuun kiireisinä päivinä heräsin kukonlaulun aikaan ehtiäkseni käydä metsässä ennen päivän kiireitä. Miljoonat hyttysenpuremat ja nokkosenpolttamat eivät saaneet intoa laantumaan.

Eräänä kesäisenä sadepäivänä retkeilimme Kemiönsaarelle ja poikkesimme samalla kurkkukaupoille Mjösundiin Marjaana-ystävän kurkkutilalle. Nyt syyskuussa ensimmäinen purkki on avattu ja oman reseptin valkosipulikurkut havaittu herkullisiksi. Marjaanan äidiltä saadun reseptin mukaan tehtyä pikkelsiä ei ole vielä rohjettu testata.

Elokuussa kypsyivät herukat ja karviaiset. Mustaherukoista tehtiin hyytelöä, punaherukoista mehua, samoin karviaisista. Karviaiset taipuivat myös hilloon ja herukanlehdet juhlavaan Louhisaaren juomaan. 



Syksy toi tullessaan kypsyvät omenat, joita on tähän mennessä säilötty lohkoina, mehustettu, hillottu, ripustettu kuivumaan ja jalostettu herkulliseksi omena-rommihyytelöksi. Miehen kotitilalla on jäljellä palanen vanhaa, villiintynyttä luumu- ja kriikunatarhaa, jonka satoa tuntuu riittävän ja riittävän. Muutaman kuukauden kuluttua meillä värkätään joulutorttuja ja jälkiruokia itse tehdyillä marmeladeilla!



Nyt ajankohtaisia ovat tyrnimarjat, joista viimeiset päätyivät pakastimeen hetki sitten. Suppilovahverosato on vasta aluillaan, mutta pari hyvää sieniretkeä on jo tehty. Puolukat maistuvat suussa jo hyvältä, mutta poimittavaksi asti annetaan tummentua vielä vähän. Lokakuulle haaveilen karpaloretkeä Sallan saloille!



En voi kuin ihmetellä miten en hoksannut näitä kaikkia herkkuja viime kesänä. Vastauksenkin tiedän. Vuosi sitten tein suunnitelmissa olleen pitkän loman sijasta kahta työtä päällekkäin ja vedin samalla haastavaa uudistusprojektia luottamustehtävässäni. En itseasiassa muista oliko viime vuonna edes omenoita.

Mitä tästä opimme? Kalenterissa on pidettävä mustikoiden, mansikoiden, omenoiden ja sieniretken kokoisia koloja tulevinakin vuosina! Parempaa hoitoa mielelle ja kropalle on vaikea löytää.


maanantai 29. elokuuta 2011

Kotiutumista

Elämä, sydän ja tarjoutunut mahdollisuus kuljettivat vuoden alussa tämän tytön Tampereen ja Helsingin vuosien jälkeen takaisin lounaisille rantakalliolle.

Hajamielisen asuntobongailun helmi osui kohdalle joulukuussa, juuri kun mieheke reissasi isänsä kanssa toisella puolen maailmaa. No, tulihan se sieltä takaisin, niin päästiin tosissaan lainanhakuun ja kohdetta tutkimaan. Kaupat tehtiin tammikuun puolivälin tienoilla ja lattioiden hiomisen jälkeen jo kuskattiin tavarat uuteen kotiin. Tovin verran oltiin ihan ymmyrkäisinä, että miten tässä yhtäkkiä näin kävi! Meistä tulikin avopuolisoita kuin huomaamatta.

Reilun puolenvuoden aikana on kuunneltu kotia, suunniteltu yläkerran rakentamista, tehty pientä pintaremonttia ja samalla opeteltu elämään yhteisessä huushollissa siipan kanssa. Seuraavana askeleena on yläkerta-urakan todellinen startti, kunhan lupaviidakosta ensin selvitään.


Ihanan kodin lisäksi tykkään yhtiön yhteisestä pihasta. Ensi kesän projektina naapureiden kanssa on pihan käytettävyyden parantaminen. 
Minusta se on hiukan villiintyneenäkin ihana!