Pientä juhlaa puolikkaista

Tavanomaisen arkisen ja kiireisen päivän iltana pysähdyimme poikaystäväni kanssa juhlistamaan puoltatoista yhteistä vuotta. Joku voisi sanoa, että tuommoista on turha juhlia, mutta meille puolikkaiden juhlimisesta on tullut luontevaa. On ihanaa söpöstellä omia juttuja: puolikkaita syntymäpäiviä, puolikkaita vuosipäiviä, nimipäiviä, pikkuista joulua joulukuun alussa jne.

Jokainen arkipäiväkin on erityinen, mutta silti, pienikin syy juhlaan on parempi kuin ei syytä ollenkaa. Isot tai pienet juhlat, huomioimiset, muistamiset ja juhlistamiset piristävät päivien ketjua. Juhlava piristysruiske tuli tälläkin kerralla tarpeeseen. Vaikka lahjoja ei vaihdettu, eivätkä tarjoilut olleet shampanjalasillisia ja paria kaunista konvehtia kummemmat, teki yhteinen hetki päivästä juhlan.

Ilta oli ihana, mutta kuvassa näkyvä Pommery-shamppanja ei päätynyt suosikkiemme listaan..

Ulkona riehuvasta syysmyrskystä huolimatta: muistetaan toisiamme ja tehdään aina välillä arjesta juhlaa <3

Sommar på burk

Kotimaisuuden suosiminen oli itsestäänselvä arvovalinta jo lapsuudenkodissani. Opin sain siis kotoa, mutta välillä huomaan olevani varsinkin ruoan suhteen vähän fanaattinen. Suuhunpistettävän on oltava  tuoretta, puhtaasti tuotettua ja mahdollisimman vähän jalostettua. Niin ja tietysti mahdollisimman läheltä.

Vuodet kaukana tutuista metsistä, huonojen säilytystilojen kerrostalokodeissa ovat vieraannuttaneet itse tekemisestä ja olenkin vuosikaudet tyytynyt tihrustamaan torilla ja ruokakaupassa ruokien alkuperää ja tuotantotapoja. Unohtanut, että itse voisi tehdä paljon enemmän.

Nyt on toisin! Tänä kesänä taikasanoja ovat olleet kotitekoisuus ja luonnollisuus. Pystytimme keväällä uuden kotimme pihaan pienen ruukkupuutarhan. Pirttiviljelmä tuotti kesän tomaatit, monenkirjavat yrtit, muutaman kesäkurpitsan, suun makeaksi mansikoista ja chiliä tällä kulutustasolla monen vuoden tarpeiksi.

Varsinaiset hamsterin oireet alkoivat kesäkuussa raparperimehulla ja -hillolla. Urakka jatkui kymmenellä luomumansikkakilolla ja muutamalla isolla innolla poimitulla ahomansikkakipollisella. Villivadelmia löytyi metsistä litratolkulla. Samoihin aikoihin kypsyivät mustikat ja ensimmäiset kanttarellit. Heinäkuun kiireisinä päivinä heräsin kukonlaulun aikaan ehtiäkseni käydä metsässä ennen päivän kiireitä. Miljoonat hyttysenpuremat ja nokkosenpolttamat eivät saaneet intoa laantumaan.

Eräänä kesäisenä sadepäivänä retkeilimme Kemiönsaarelle ja poikkesimme samalla kurkkukaupoille Mjösundiin Marjaana-ystävän kurkkutilalle. Nyt syyskuussa ensimmäinen purkki on avattu ja oman reseptin valkosipulikurkut havaittu herkullisiksi. Marjaanan äidiltä saadun reseptin mukaan tehtyä pikkelsiä ei ole vielä rohjettu testata.

Elokuussa kypsyivät herukat ja karviaiset. Mustaherukoista tehtiin hyytelöä, punaherukoista mehua, samoin karviaisista. Karviaiset taipuivat myös hilloon ja herukanlehdet juhlavaan Louhisaaren juomaan. 

Syksy toi tullessaan kypsyvät omenat, joita on tähän mennessä säilötty lohkoina, mehustettu, hillottu, ripustettu kuivumaan ja jalostettu herkulliseksi omena-rommihyytelöksi. Miehen kotitilalla on jäljellä palanen vanhaa, villiintynyttä luumu- ja kriikunatarhaa, jonka satoa tuntuu riittävän ja riittävän. Muutaman kuukauden kuluttua meillä värkätään joulutorttuja ja jälkiruokia itse tehdyillä marmeladeilla!

Nyt ajankohtaisia ovat tyrnimarjat, joista viimeiset päätyivät pakastimeen hetki sitten. Suppilovahverosato on vasta aluillaan, mutta pari hyvää sieniretkeä on jo tehty. Puolukat maistuvat suussa jo hyvältä, mutta poimittavaksi asti annetaan tummentua vielä vähän. Lokakuulle haaveilen karpaloretkeä Sallan saloille!

En voi kuin ihmetellä miten en hoksannut näitä kaikkia herkkuja viime kesänä. Vastauksenkin tiedän. Vuosi sitten tein suunnitelmissa olleen pitkän loman sijasta kahta työtä päällekkäin ja vedin samalla haastavaa uudistusprojektia luottamustehtävässäni. En itseasiassa muista oliko viime vuonna edes omenoita.

Mitä tästä opimme? Kalenterissa on pidettävä mustikoiden, mansikoiden, omenoiden ja sieniretken kokoisia koloja tulevinakin vuosina! Parempaa hoitoa mielelle ja kropalle on vaikea löytää.

Kotiutumista

Elämä, sydän ja tarjoutunut mahdollisuus kuljettivat vuoden alussa tämän tytön Tampereen ja Helsingin vuosien jälkeen takaisin lounaisille rantakalliolle.

Hajamielisen asuntobongailun helmi osui kohdalle joulukuussa, juuri kun mieheke reissasi isänsä kanssa toisella puolen maailmaa. No, tulihan se sieltä takaisin, niin päästiin tosissaan lainanhakuun ja kohdetta tutkimaan. Kaupat tehtiin tammikuun puolivälin tienoilla ja lattioiden hiomisen jälkeen jo kuskattiin tavarat uuteen kotiin. Tovin verran oltiin ihan ymmyrkäisinä, että miten tässä yhtäkkiä näin kävi! Meistä tulikin avopuolisoita kuin huomaamatta.

Reilun puolenvuoden aikana on kuunneltu kotia, suunniteltu yläkerran rakentamista, tehty pientä pintaremonttia ja samalla opeteltu elämään yhteisessä huushollissa siipan kanssa. Seuraavana askeleena on yläkerta-urakan todellinen startti, kunhan lupaviidakosta ensin selvitään.

Ihanan kodin lisäksi tykkään yhtiön yhteisestä pihasta. Ensi kesän projektina naapureiden kanssa on pihan käytettävyyden parantaminen. 

Minusta se on hiukan villiintyneenäkin ihana!

Helsinki on my mind

Turun katveessa, maaseudulla kasvaneena, olen tottunut suhtautumaan Helsinkiin etäisellä nuivuudella, yleistävän negatiivisella ennakkoluuloisuudella. Helsinki on näyttäytynyt kylmänä, kasvottomana kaupunkina, jossa ihmiset ovat kiireisiä ja yöt vaarallisia.

Ystävä totesi taannoin, että mihin tahansa voisi muuttaa, muttei ikinä Helsinkiin. Ja ihmetteli samalla, miksi ihmeessä annoin periksi ja muutin. Eikö kaduta, hän kysyi. Kommentti tuntui hassulta ja kapeakatseiselta, mutta tunnistin ajatuksesta omankin ääneni. Olen varmasti joskus sanonut samoin.

Keväällä, ennen muuttoa, olin kyllästynyt Helsingin ja Tampereen välillä sahaaviin juniin, aikaisiin aamuihin ja jatkuvasti pakattuna olleisiin nyssäköihin. Muutto oli helpotus, vaikka kesäinen Tampere oli haikea jättää, enkä oikeastaan edes halunnut Helsinkiin. Muutto oli järkiratkaisu, enkä haluamista edes erityisemmin miettinyt, saati periksiantamista.

Ensimmäisenä iltana Helsingissä etsin reitin kotoa rautatientorille ja Keskustan eurovaalivalvojaisiin. Oli kotoisan mukava löytää joukoittain maakuntien väkeä Helsingin sydämestä. En ollut yksin. Tuntui hyvältä olla Helsingissä. Oma tilanteeni tuntui vaalituloseen verrattavalta. Tilanne ei ollut toivottu (asuinhan Helsingissä), mutta kuitenkin kelvollinen. Torjuntavoitoksiko sitä sanotaan?

Nyt, puolen vuoden jälkeen Helsinki tuntuu Merihaassa puhaltavista hyisen kylmistä tuulista huolimatta lämpimältä, tavalliselta kaupungilta, joka voi yhtä hyvin olla koti. Edelleenkään en tunne kaupungista kuin postimerkin kokoisen palan, ihmisiä kourallisen. Perusvire on kuitenkin positiivinen ja olen oivaltanut, että Helsinki on tavallinen kaupunki siinä missä mikä tahansa muukin. Helsinki saa olla yhtä keskeneräinen kuin kaikki muutkin. Helsinkiä ei ole pakko rakastaa tai vihata. Helsingin ei tarvitse olla joko tai. Koen olevani Helsingissä vain käymässä, mutta silti se on kiva ja viihdyn täällä.

Helsinki ei ehkä ole muuttanut minua, mutta ainakin se on muuttanut suhtautumistani ennakkoasenteisiin.

Yliopistolakiuudistus kiinnostaa ja kuohuttaa -vihdoinkin

Viime aikoina yliopistolakiasiaa on tarjoiltu vähän joka tuutista. Toki on oma valinta kuunnella eduskunnan kyselytuntia, kuulua koulutuspoliittisille sähköpostilistoille, lukea lehtiä tai katsoa uutisia, mutta oman arkipäiväni medioissa aihe on ollut pinnalla. Lakiesitystä on valmisteltu pitkään ja kokonaisuudistustyö sai alkunsa jo vuonna 2005. Yleinen kiinnostus tuntuu heränneen vasta nyt, kun vaikutusmahdollisuudet ovat jo melko vähäiset.

Lakiuudistuksen äänekäs vastustaminen on saanut paljon mediahuomiota. Toisaalta on tärkeää, että epäkohtia nostetaan esille, mutta samalla olisi hyvä muistaa, että tälläkin asialla on kääntöpuolensa: yleistykset kaikkien opiskelijoiden vastarinnasta ovat pöyristyttävää puppua. Monia opiskelijoita asia tuskin liiemmin kiinnostaa, joten he eivät ole mielipidettään muodostaneet saati ilmaisseet, monet kokevat tietävänsä asiasta turhan vähän ollakseen selkeästi puolesta tai vastaan, monet vastustavat uudistusta ja monet myös kannattavat. Edes ylioppilaskunnat eivät ole yksimielisiä ja yhteisessä rintamassa lakiuudistusta vastutamassa, vaan opiskelijoiden virallinenkin ääni soi useammassa oktaavissa.

Uudistuksen taustat ovat perusteltuja sekä yliopistojen ja yhteiskunnan tarpeista lähteviä. Lakiluonnos oli viime syksynä laajalla lausuntokierroksella asianomaisten keskuudessa ja aiheesta on matkan varrella keskusteltu varmasti lukuisissa yhteyksissä virallisesti ja epävirallisesti. Merkittävänä uhkanakin koettu yliopistoyhteisön ulkopuolelta valittavien hallituksen jäsenten lukumäärän lisääntyminen voidaan nähdä aitona ja todellisena mahdollisuutena kehittää yliopistoja ja niiden yhteyttä yhteiskuntaan.

Toisaalta on kyseenalaista miten hyvin lausuntokierroksella annetut lausunnot on huomioitu tuoreimmassa lakiluonnoksessa, olisiko lakia pitänyt sittenkin valmistella perusteellisemmin ja avoimemmin? Asettavatko hallituksen ulkopuoliset edustajat tai yksityinen rahoitus tutkimuksen puolueettomuuden kyseenalaiseksi? Kuinka tämä toimii muualla maailmassa? Ymmätyääkseni esimerkiksi Yhdysvalloissa yliopistot pyörivät suurilla yksityisen sektorin rahoitussummilla, mutta siitä huolimatta meilläkin uskotaan näissä yliopistoissa tehtyyn tutkimukseen ja esim. opetuksen perustana käytetään paljon merentakaisia tutkimuksia ja teoksia.

Kaksijakoista, mutta heikosti positiivista.