torstai 14. marraskuuta 2013

"Saan vihdoinkin häävalssiin rakkaani johtaa, nyt meillä on häät"

Vihkimisen jälkeen oli aika juhlia!

Murehdimme etukäteen kovasti, tuleeko vieraille kohtuuttoman pitkä odotteluaika juhlapaikalla, kun pistäydymme itse matkalla viettämässä hetken työkavereiden kanssa kotona. Ratkaisu oli kuitenkin ainoa jotenkin järkevä mahdollisuus, kun halusin töissä rakkaaksi tulleet ihmiset mukaan päiväämme ja toisaalta juhlapaikalla tila oli kovin rajallinen.

Odottelun ajankuluksi järjestimme muille vieraille mansikkamehu-lohileipä -välipalan ja rupattelun ohella tutustuttavaksi pöytiin oli jaettu kotikutoinen häälehti. Kuvien ja kommentien perusteella lehteen tutustuttiin perusteellisesti ja se täytti tehtävänsä. Kiva niin!


Loppujen lopuksi aika ei ehtinytkään käydä lainkaan pitkäksi. Sitä vastoin autonkuljettajalle soitettiin ollessamme matkalla juhlapaikalle, että voisimme tehdä pienen ekstrakierroksen, jotta vieraat ehtivät löytää paikat ja nauttia välipalan ennen tuloamme. Yllätys oli iloinen ja ajelimmekin Naantalin vanhan kaupungin kautta. Väkeä oli valtavasti liikkellä ja etenimme kaduilla etanavauhtia. Ihmiset vilkuttivat ja huikkailivat onnittelujaan. Olo oli kuin kuninkaallisilla kun hienolla autolla ikkunat auki ajeltiin. Hauska yksityiskohta. Niinkuin automatka muutenkin. Rauhallinen kahdenkeskinen hetki hektisen päivän keskellä.


Vaan lopulta oli melkoisen hieno tunne päästä myös perille. Tullessa soi Myrskyluodon Maija.

Yksi häiden paras juttu oli kukat! Rakastan kukkia valtavasti ja onnistuimme löytämään pirteän iloisen, paikallisen floristin häiden kukkia suunnittelemaan ja toteuttamaan. Vietin floristin viehättävässä tuvassa tovin jos toisenkin kokonaisuutta suunnitellen. Tavoitteena oli luonnollinen ja herkkä, mutta rouhea kokonaisuus. Lopputulos miellytti kovasti!

Jos häitä olisi vietetty aiemmin kesällä, olisi kukkien keskiössä ollut ehdottomasti pioni, se on meidän molempien suosikkeja ja Teemun lapsuuden kodin puutarhassa sitäkin kasvaa paljon, samoin oman kotimme pihalla. Vaan elokuun lopussa oli tyydyttävä saatavilla oleviin kukkiin.  Kokonaisuus kiedottiin näyttävien syyshortensioiden ympärille (joita niitäkin oli saatavilla paljon) ja täydennettiin punasävyisillä eustomilla, valkoisilla daalioilla, herkillä harsokukilla, tertturuusuilla ja vadelmanoksilla sekä ripauksella viljoja ja osmankäämin lehtiä. Yksityiskohtana morsiuskimpussa, kampauksessa ja Teemun (ensimmäisessä) vieheessä oli orkideaa. Kukkakavalkadia täydennettiin mummin puutarhasta kerätyillä liljoilla, gladioluksilla ja pienillä liloilla kukilla, joiden nimeä en muista.

Alla olevassa kuvassa sormukset on pujotettu hauskasti gladioluksen nuppuihin. Vasemmalla vuoden vanhat kihlat, oikealla vihkisormukset. Saimme Teemun mummilta kihlajaislahjaksi vanhat sormukset. Olimme kuitenkin jo ennättäneet silloin kihlat hankkia, joten oli selvää, että näistä tulisi vihkisormukset. Teemun sormeen sain pujottaa vuodelta 1917 olevan isoukkinsa vanhan vihkisormuksen ja minä puolestani pääsin osaksi sukua Teemun mummin vuodelta -51 peräisin olevan kihlasormuksen myötä. Rakkaat rinkulat!


Juhlan alkajaisiksi heti maljojen noston ja seremoniamestarin pienen puheenvuoron jälkeen pääsimme syömään! Menu oli riista- ja kalapainotteinen. Riista Teemun harrastuksen myötä ja kala siksi että sitä rakastan. Melkein kaikissa muodoissaan. Pisteenä ii:n päällä pöydästä löytyi myös mätiä ja smetanaa. (mätiäkin mää rrrrakastan!).

Viinit tuli valittua aikanaan vähän vahingossa. Paikallisessa ravintolassa sattui olemaan reilu vuosi sitten (ehkä vieläkin) talon viininä samaa argentiinalaista viiniä, jota olin vastikään kohtuu hintaan Tallinasta ostanut. Viini olikin erinomaisen hyvää ja niin oli juhlaviinivalinta sinetöity. (Condor Peak Malbec ja Condor Peak Sauvignon Blanc)

Hääkakkuun ei kohdistunut kummempia intohimoja, joten kakuksi valikoitui varsin perinteinen vadelmakakku. Intohimoisesti tosin suhtaudun vadelmiin. Ihania ovat! Vieraille taisimme aiheuttaa pienoisen pettymyksen, kun jätimme kakkua leikatessa polkaisematta. Tästä oli puhuttu etukäteen, kun kumpikaan ei kyseisestä perinteiseestä erityisemmin pidä. 95-vuotias, mutta ajatuksiltaan ja arvoiltaan moderni Kyllikki-mummi tätä elettä kyllä arvosti kovin ja monesti kiittelee vieläkin.


Häävalssina tanssimme Tapio Rautavaaran Häävalssin. Se tuntui satojen kuuntelujen ja soittokeikoilla soitettujen valssien jälkeen raikkaimmalta ja sopivimmalta. Mukava oli tanssiakin. Häävalssin lisäksi viihdyimme tanssilattialla muutenkin vallan mainiosti. Olihan lauteilla mahdollisimman hyvä bändi.

Lattian lisäksi pistäydyimme myös lavalla. Olen viettänyt nuoruuteni viikonloppuja kymmenen vuoden ajan tanssilavoilla ja juhlissa paikallisen tanssiyhtyeemme mukana. Pillit pakkasimme pussiin jo viisi vuotta sitten, mutta onneksi muu porukka jaksoi virkistää muistia ja palata lavalle ainakin sen kerran, häitämme varten.

Parin valssin verran kävin minäkin lavalla fiilistelemässä ja tunnustettava on, että kyllä tätäkin kirjoittaessa noiden vuosien muistot saavat hymyn nousemaan kasvoille. En tosin varmana enää nykyään jaksaisi valvoa niin myöhään kuin illat silloin keikkojen takia venyivät! Bändiläiset olivat koonnet kymmenen vuoden muistot hauskaksi kuvakirjaksi, jonka toivat lahjaksi. Oikea aarre sekin!

Morsiamen ryöstön jälkeen päästiin (jouduttiin) lavalle myös yhdessä. Lauloimme bändin säestämänä Hurriganesin kappaleen I Will Stay. 


Iltaan mahtui monta upeaa puhetta, hauskoja ohjelmanumeroita, tanssia, naurua, lyhyitä jutusteluja vieraiden kanssa, muutama lasillinen shampanjaa, iloa ja rakkautta. Puheista tai ihanista vieraista en tähän kuvia laita, jottei kukaan joutuisi tahtomattaan "eetteriin". Paitsi että seuraavassa kimpunheittokuvassa ehkä on vähän tunnistettavia tyttöjä. Reklamoikaahan, jos siltä tuntuu.

Illan loppupuolella heitettiin perinteisesti kimppu ja sukkanauha. Heittokimppuni oli fortuna-kimppu, eli kimppu hajosi heitettäessä neljäksi pienemmäksi kimpuksi. Yksi kimpun saaneista on jo häiden jälkeen päässyt vastaamaan kosintaan myöntävästi. Seuraavia uutisia odotellessa!

Bändi jaksoi soittaa ilahduttavan pitkään, mutta jonkin verran viihdytettävää riitti myös loppuillaksi varatulle DJ:lle. DJ oli "tuunannut" meille nimikkobiisin Jonna Tervomaan Minttu sekä Ville -kappaleesta. Huippuylläri!


Olipa se vaan ihana päivä!
Kiitos kaikille mukana olleille tai mukana eläneille!


Kuvat Johnny Perkka photography
ei saa kopioida

2 kommenttia:

Pirjo Könkkölä kirjoitti...

Ihana tunnelma kuvastui upeista valokuvista ja sydämellä kirjoitetusta tekstistä! Hienot muistot Teillä <3

Carita kirjoitti...

Voi kiitos Pirjo! Näin toivon, että kuvien ja tekstien kautta päivän tunnelmiin pääsee palaamaan vuosienkin kuluttua :)