Tammikuun tunnelmia

Tammikuu on hujahtanut ohi kuin siivillä. Töissä on ollut menossa monenmoista. "Tavallisen touhun", jos sellaista nyt joskus on, lisäksi olemme pikkuhiljaa pääasiassa omin voimin kasanneet messuosastoa viikonloppuna Turussa pidettäville Rakentaminen ja sisustaminen -messuille. Monenmoisten käänteiden jälkeen paketti alkaa olla kasassa. Rakensimme osastoa eilen ja  valmiina se näyttää tältä:

 
Tavoitteena oli saada aikaan raikas ja reipas keidas messuvilinän keskelle. Minulle ainakin tulee sellainen olo, että tuonne rantaniitylle olisi mukava istahtaa hetkeksi huokaisemaan. Mitä mieltä te olette? Osastolla pyrimme tekemään kuntaa tunnetuksi, järjestämme pienimuotoisen kilpailun (jossa palkintona paikallisten yrittäjien tuotteita) ja tietysti pyrimme vauhdittamaan tonttimyyntiä.

Tammikiireiden keskellä olen yrittänyt ehtiä ulkoilla ja rentoutua riittävästi. Viime lauantaina teimme retken Kuhankuonon alueen reunalle, Vajosuolle. Sunnuntaina retkeilimme Merimaskuun mökille. Lämmitettiin tupaa, leivottiin porkkanasämpylöitä ja uskaltauduttiin tunnin lenkille meren jäälle. Jälkikäteen hirvitti, kun aiemmista kuvista hoksasin, että kyseinen lahti lainehti alle 2 viikkoa aiemmin jäistä vapaana. Onneksi monikymmensenttinen teräsjää kuitenkin kesti allamme nuoruudestaan huolimatta.

Vajosuon retkellä.

Vauhdin hurmaa meren jäällä.

Muutama viikko sitten kävin Ikeassa katselemassa kenkäkaappeja. En erityisemmin suosi kyseistä ketjua, mutta hätätapauksissa siellä pistäydyn. Nyt oli (ja on) sellainen. Eteiseen tarvittaisiin kaappi ja vaikuttaa siltä, että kelvollisin valikoima löytyy juurikin Ikeasta. En vielä kaappia ostanut, mutta sen sijaan nappasin mukaan purkillisen helmililjan sipuleita, joista tuolloin juuri ja juuri kurkisti vihreät lehden päät. Parissa viikossa lehdet ovat hujahtaneet ja toissa päivänä puhkesivat kukkaan myös kukinnot. Lupaus keväästä.

Kymmenen kuvaa kesään: tammikuu

Nyt on ollut niin haipakka alkuvuosi, etten ole ehtinyt liiemmin lueskella blogeja saati sitten kirjoitella omaan. Ajatuksia on kyllä ollut, mutta arki on rullanut niiden yli.

Kuvahaasteesta on toki silti pidettävä kiinni! Talvi tuli viimeinkin. Tammikuun puolivälissä paukkuivat pakkaset, lunta ei ole vieläkään suuria määriä, mutta vähän kuitenkin. Kuuraa ja pikkuisen luntakin. Ulkona on ajoittain huikaisevan kaunista. Iloitsen erityisesti aamuisin työmatkasta, joka kuljettaa halki kauniiden pelto- ja jokilaaksomaisemien kohti auringonnousua.

 

 Tässä tammikuun kuva, jonka olen ottanut tänään n. kymmeneltä aamupäivällä.

Juhannuskukkulan joulu

Joulu tuli meille tänä vuonna vähän varkain. Oikeaa tunnelmaa ei meinannut löytyä millään, vaan syksy piti pintansa. Joulua edeltävänä torstaina onneksi spurtattiin ja tehtiin perusteellinen joulusiivous. Kuusen kaadon hoiti puolestamme jo viikkoa aiemmin Seija-myrsky.

Perjantaina vietettiin ennakkojoulua kummipojan perheen kanssa. Lasten kanssa koristeltiin kuusi, joka pääsi kunnolla oikeuksiinsa vasta juhlapuvun päälleen saatuaan.

Lauantaina leivottiin ja välissä vietettiin mukava hetki ystäväperheen kanssa. Mukana oli joulun ehdottomasti junnuin vieras, suloinen 5-viikkoinen.

Joulusta teki ihan erityisen se, että ensimmäistä kertaa, joulua vietettiin omassa Juhannuskukkulan kodissamme. Vieraiksi olimme kutsuneet kummankin vanhemmat ja mummit sekä siskoni avomiehensä kanssa. Jouluruokien valmistusvastuuta jaettiin ja kun porukassa oli monta kokenutta tekijää, jäi meidän hommaksemme lopulta pikkuleipien leipominen ja kalojen sekä mädin hankkiminen. Näiden lisäksi pyöräytin taatelikakkua ja innostuin kokeilemaan kotitekoista maksapateeta peuran vasan maksasta.

 

Joulukalat tilasin Naantaliin ja kävin noutamassa rymättyläläiset lohet ja brändöläisen graavisiian varhain aattoaamuna. Samalla tehtiin kävelyretki myrskyisen vanhan kaupungin maisemiin Naskali-koiran kanssa.

Aatto oli mukavan leppoisa. Juhlallisuudet alkoivat joulurauhan julistuksen seuraamisella ja glögillä. Juteltiin, muisteltiin menneitä jouluja, laulettiin joululauluja, luettiin jouluevankeliumi ja availtiin lahjoja. Niin. Ja syötiin enemmän kuin laki sallii.

Ihaninta oli ehkä se, että Teemun 95-vuotias mummi rahkeni aamuisesta epäröinnistä huolimatta lähteä mukaan yhteiseen joulunviettoon ja jaksoi pitkän päivän mainiosti, kun välillä pääsi levähtämään kirjastohuoneen sivustavedettävään.

Joulupäivän aamuna käveltiin äidin ja mummin kanssa hartauteen Mikaelinkirkkoon. Vettähän se ripotteli taivaalta, mutta tuntui joululta siltikin. Teemu oli sillä välin hauduttanut riisipuuron ja sitä herkuteltiin aattoaamuna valmiiksi keitetyn luumusopan kera. Päivällä lueskeltiin lahjakirjoja ja lehtiä, suunniteltiin tulevaa vuotta ja nautiskeltiin olostamme yöksi jääneiden vieraiden kanssa.

Äiti, isä ja mummi lähtivät kotiin iltapäivällä, minkä jälkeen katsoimme pari elokuvaa ja illalla lähdimme jouluajelulle ja -kävelylle. Tälläkin kertaa sinne Naantaliin. Tapanina sitten ajeltiin maaseudun rauhaan mekin.

Kymmenen kuvaa kesään: Joulukuu

Joulukuun kuvan muistin ottaa suunnilleen ajallaan, mutta tänne se unohtui laittaa joulun hulinoissa. Ajastin julkaisun kuitenkin kuvanottopäivään.

Joulun tienoo oli täällä Lounais-Suomessa (niinkuin koko maassa) harvinaisen lämmin ja vähäluminen. Itse kyllä muistelisin että lapsuuden jouluinakin oli enemmän sääntö kuin poikkeus, ettei lunta ollut ja joulupukki joutui turvautumaan poron sijasta milloin mihinkin menopeliin. En siis sillä tavalla kamalan tavattomana osannut lämpöistä joulua pitää. Toki taitaa olla harvinaista, että kasvukausi jatkuu jouluun saakka ja voikukat kukkii vuodenvaihteessa.

Kaiken kaikkiaan. Sumuista ja nuhjuista oli joulun aikaan. Jos jotain hyvää tästä, niin ainakin ajokelit olivat kohtalaisen kesäiset ja lämmityskulut pysyivät maltillisina.

Sumuisen ankea kuva vaatii ehdottomasti kaverikseen piristystä sisätiloista.

Keinutuoli tuli taloon

Tadaa! Meidän perheessä joku muukin osaa tehdä heräteostoksia kuin vain minä. Meillä nimittäin on akuutti tarve yhdelle kaapille, joten mies lupasi tänään käväistä tsekkaamassa tilanteen yhdessä vanhantavaran kaupassa. Sieltä se sitten soitti, ettei täällä semmosta kaappia kyllä nyt ole, mutta olisi hirmuisen houkutteleva keinutuoli! 

Kiikkustuolista on joskus sivulauseessa puhuttu, muttei vakavissaan, ne kun ovat usein niin kovin isoja ja tilaa vieviä. Pitkiin jalkoihin meinaa kompastua. Vaan tämäpä olikin siro, pieni ja sympaattinen.

Niinpä se sai muuttaa meille samantien. Tuoli on selvästi melkoisen vanha. Työnjälki on paikoitellen hiukan krouvia. Mielikuvitus tietysti lähti lentämään ja päätimme, että tämä on jonkun keinutuolimestarin ihka ensimmäinen tuoli. Vähän harjoitellen tehty, suloiseksi muodostunut. Ihana.

No, siinä se nyt on ja miettii että mihinkä tässä tuvassa oikein asettuisi. Suloinenhan se on.

Sopisiko talja keinutuolinmatoksi? Paremman puutteessa, väliaikaisesti?

Ihmeellisen pieneen tilaan se vaan mahtuu. Ihan ikkunan eteenkin. Alkoi epäilyttää onko sittenkin lasten tuoli? Ei kyllä kovin matala ole, eikä ahdas. Hyvin mahtuu istumaan vähän isommallakin takapuolella. No samapa tuo. Nyt se kuitenkin on meidän pikkuinen kiikkustuoli.