maanantai 22. kesäkuuta 2015

Kesäkoti

Kevään lämmettyä kesäksi, alkoi äitiyslomalaisen päätä pakottaa kaupunkilaiselämä. kotimme vanhassa puutaloyhtiössä on ihana ja sisällä olevilta ratkaisuiltaan myös vauvaelämään hyvin soveltuva. Vaan kun auringon säteet lämmittävät, kasvaa kaipuu ulkoelämään päivä päivältä.

Perhevapaa näytti tarjoavan tänä kesänä ainutlaatuisen mahdollisuuden pidempiaikaiseen rantaelämään ja niin pieni perheemme asettui kesäkuun alussa taloksi meren rannalle, vanhempieni kesäpaikkaan, jossa aiempinakin kesinä olemme paljon aikaa viettäneet. Elämä maalaismaisemassa on osoittautunut ihanaksi ja aivan käteväksi, vaikkei vesi mökkiin sisälle asti juoksekaan.


Kesäkoti sijaitsee niin kätevällä paikalla, että mies pystyy ihan hyvin käymään täältä töissäkin. Ja pian on jo hänelläkin loma!


Mökistä tuli koti, kun pelargoniat muuttivat "ikkunalaudalle".


Juhannusta vietettiin koko perheen voimin ja kokkojakin poltettiin rannassa kaksi. Tässä kuvassa kokkojen välissä paikan oikea isäntäväki.


Juhlaviikonloppu "huipentui" isän sunnuntaisen syntymäpäivän kunniaksi leivottuun mansikkakakkuun. Mansikat vaunuteltiin hakemaan vieressä olevalta marjatilalta aamupäivällä. Varsin tuore lähikakku siis.


Aurinkoisin kesäterveisin,
Carita

Ei kommentteja: